Poliisi kertoo tehneensä etsintöjä Pohjois-Karjalan alueella. Epäillyistä kaksi on tiettävästi asunut tai oleskellut Nurmeksen naapurikaupungissa Lieksassa.
Nurmeksessa Pohjois-Karjalassa uudenvuodenaattona paljastuneen epäillyn törkeän eläinsuojelurikoksen tutkinnassa on otettu eläinsuojeluviranomaisten haltuun koiria myös muualta. Asiasta kertoo Ylelle tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tomi Lautanen.
Poliisi on tehnyt etsintöjä Pohjois-Karjalassa. Lautanen vetoaa tutkinnallisiin syihin eikä tarkenna, missä.
– Olemme tehneet tarvittavat etsinnät tarvittaviin paikkoihin.
Poliisi pysäytti uudenvuodenaattona pakettiauton, jonka kyydistä löytyi yli sata huonokuntoista koiraa. Eläimistä noin puolet jouduttiin lopettamaan.
Tämän jälkeen poliisin etsinnöissä on löytynyt muutamia muita koiria, jotka on otettu eläinsuojeluviranomaisen haltuun ja joiden epäillään liittyvän samaan vyyhtiin. Myös osa muualta löydetyistä koirista on jouduttu Lautasen mukaan lopettamaan ja ainakin yksi on pystytty sijoittamaan uudelleen.
– Tarkkoja lukumääriä en pysty vahvistamaan. Tässäkin tehdään yhteistyötä eläinsuojeluviranomaisten kanssa, Lautanen sanoo.
Itä-Suomen poliisi tutkinut kahta epäiltyä jo pidempään
Nurmeksessa paljastuneesta törkeästä eläinsuojelurikoksesta epäiltyinä on vangittuna kolme saksalaista naista. Heistä osa asuu Suomessa. Kaksi epäillyistä ovat äiti ja tytär. Äiti on noin 60-vuotias ja kaksi muuta vangittua alle 30-vuotiaita.
Sanomalehti Karjalaisen tietojen mukaan äiti ja tytär ovat asuneet tai oleskelleet Nurmeksen naapurikaupungissa Lieksassa vuodesta 2020 lähtien. Rikoskomisario Lautanen ei tutkinnallisista syistä vahvista tietoa.
Äitiä ja tytärtä epäillään myös toisesta, toukokuussa 2023 Pohjois-Suomessa Ruotsin rajalla paljastuneesta samantyyppisestä tapauksesta. Lautasen mukaan aikaisemmankin jutun tutkinta on ollut Itä-Suomen poliisin vastuulla, eli poliisi on ollut epäiltyjen jäljillä jo pidempään.
– Nämä ovat kaksi erillistä tapausta, mutta jonkinlainen yhteyshän näillä on.
Poliisi aikoo tiedottaa tutkinnan etenemisestä ensi viikon alkupuolella.
Lounais-Suomen poliisi tiedotti tänään, että se tutkii epäiltyä törkeää eläinsuojelurikosta Merikarvialla Satakunnassa. Tapauksessa yksityisasunnosta löytyi useita huonokuntoisia koiria. Rikoskomisario Tomi Lautasen tiedossa ei ole, että tapaukset liittyisivät toisiinsa.