Epäillyt on määrätty matkustuskieltoon. Aluksessa on yhteensä noin kahdenkymmenen hengen miehistö.
Topias Peltonen,
Elli Piirainen
Seitsemää Eagle S -öljytankkerin miehistön jäsentä epäillään rikoksesta, tiedottaa poliisi. Kyseiset henkilöt on määrätty matkustuskieltoon.
– Matkustuskielto on kiinniottamista ja pidättämistä lievempi vapauteen kohdistuva pakkokeino, joka asetetaan sen vuoksi, että poliisilla on intressi turvata esitutkinta ja varmistua siitä, että osalliset pysyvät tavoitettavissa tutkintatoimenpiteiden ajan, rikoskomisario Elina Katajamäki keskusrikospoliisista sanoo tiedotteessa.
Katajamäen mukaan matkustuskieltoon määrättyjen henkilöiden lukumäärä voi vielä muuttua.
Aiemmin epäillyiksi rikosnimikkeeiksi on kerrottu törkeä tuhotyö ja törkeä tietoliikenteen häirintä.
Miehistö voidaan pidättää, jos he eivät noudata matkustuskieltoa
Matkustuskieltoon määrääminen tarkoittaa sitä, että sille on todenäköisesti syitä, että miehistön jäseniä voidaan epäillä törkeästä tuhotyöstä ja törkeästä tietoliikenteen häirinnästä, rikosoikeuden emeritusprofessori Matti Tolvanen sanoo.
– Heitä kohtaan on sen verran jo näyttöjä, että on perusteet käyttää pakkokeinoja.
Entä miksi miehistön jäseniä ei suoraan pidätetty, vaan käytettiin lievempää pakkokeinoa?
– Miehistöä tarvitaan pitämään laivasta huolta.
Tolvasen mukaan miehistö tuskin lähtee laivalta mihinkään.
Merilakien mukaan laivan päällikkö ei saa jättää alusta niin kauan kuin on kohtuullisia toiveita aluksen pelastamisesta, ellei hänen henkensä ole vakavassa vaarassa. Eagle S -tankkerin miehistöllä voi olla laivanvarustajan suuntaan erilaisia velvoitteita, etteivät hekään voi noin vain laivaa jättää, Tolvanen arvelee.
Matkustuskielto voi olla voimassa montakin kuukautta, ja vaikka siihen asti, että asia käsitellään mahdollisesti tuomioistuimessa.
– Jos matkustuskiellossa oleva miehistö jostain syystä poistuisi laivalta, lain mukaan heidät voitaisi pidättää, koska he jättäisivät noudattamatta matkustuskieltoa, Tolvanen summaa.
Vedenalaiset tutkimukset jatkuvat
Poliisi kertoo myös, että viranomaiset ovat saaneet vedenalaiset tutkimukset uudelleen käyntiin niiden oltua keskeytyksessä muun muassa huonojen sääolosuhteiden takia. Tutkimuksia tehdään aiemmin kuvatun raahausjäljen ympäristössä.
Cookinsaarille rekisteröityä Eagle S -tankkeria epäillään Suomen ja Viron välisen Estlink 2 -sähkökaapelin vaurioittamisesta joulupäivänä.
Tankkerissa on noin kahdenkymmenen hengen miehistö. Miehistö on Intian ja Georgian kansalaisia.
Alus siirrettiin viime viikon lauantaina Porvoossa sijaitsevaan Svartbeckin sisäankkuripaikalle, jossa tehdään teknistä tutkintaa ja miehistön kuulusteluja.
Juttua muokattu 31.12.2024 kello 19.18: lisätty rikosoikeuden emeritusprofessori Matti Tolvasen kommentit.