Poliisi kertoo saaneensa kiitettävästi vihjeitä Saukonpuiston koulun tulipalosta. Niitä pyydetään myös Tampereella kerrostaloissa lähiaikoina syttyneistä muista paloista.
Sisä-Suomen poliisi on tavoittanut Tampereen Saukonpuiston koulun palopaikalla nähdyt pojat.
Rikoskomisario Antti Uusipaikka kertoo, että poliisi on saanut selville heidän henkilöllisyytensä ja poikia on jo puhutettu.
Poliisi epäilee käytöstä poistetun koulun maanantaista tulipaloa tahallaan sytytetyksi. Epäilyksen perusteena on luonnollisten syttymissyiden puuttuminen ja palon nopea eteneminen.
Poliisi tiedotti tiistaina, että silminnäkijä oli nähnyt palopäivänä kahden noin 16–17-vuotiaan pojan kokeilevan koulurakennuksen ovea. Toisella oli päässään pipo, jossa oli ilveksen kuva, ja toisella oli kirkkaan vihreät tai keltaiset housut.
Poliisi pyysi poikia ottamaan yhteyttä pikaisesti.
Antti Uusipaikan mukaan poikien puhuttaminen jatkuu vielä tarkemmin. Hän ei ota kantaa heidän tai muidenkaan henkilöiden puhutuksiin tai kuulemisiin.
Poikien löytymisestä kertoi ensimmäisenä Aamulehti.
Poliisille ”kiitettävästi vihjeitä”
Poliisi kertoo saaneensa kiitettävästi vihjeitä Saukonpuiston koulun tulipalosta.
Uusipaikan mukaan poliisi selvittää yhä näitä saapuneita havaintoja. Kaikkiin ilmoittajiin poliisi ei ole vielä ehtinyt olla yhteydessä.
Havaintoja kaivataan myös Kalevasta, Saukonpuiston koululta tai sen läheisyydestä ennen paloa ja palon jälkeen.
Uusipaikka pyytää myös vihjeitä Tampereella kerrostaloissa lähiaikoina syttyneisiin muihin paloihin liittyen.
Yle kertoi tiistaina, että Tampereen viimeaikaisten kellari- ja häkkivarastopalojen taustalla voivat olla nuoret, 10–15-vuotiaat pojat.
Tampereella on syttynyt marraskuusta alkaen useita tulipaloja kellari- ja häkkivarastoissa. Poliisin mukaan tapauksiin on liitetty kaksi tai useampi poika.