sunnuntai, 6 lokakuun

Tamperelaisesta kerrostaloasunnosta löytyi perjantain vastaisena yönä noin 60-vuotiaan miehen ruumis.

Ella Haura,

Anni Hyypiö,

Petra Ketonen

Tampereen Hervannassa tapahtui henkirikos perjantain vastaisena yönä, poliisi tiedottaa.

Tapahtunutta tutkitaan murhana. Perusteena on rikoksen tekotapa ja poliisin muodostama kokonaiskuva tapahtumien kulusta. Teosta epäillään kahta noin 20-vuotiasta miestä.

Poliisi sai hälytyksen Hervannassa sijaitsevaan kerrostaloon noin kahdelta yöllä. Asunnosta löytyi 1960-luvulla syntyneen, noin 60-vuotiaan, miehen ruumis.

Tutkintatoimiensa perusteella poliisi otti epäillyt kiinni noin kaksi tuntia poliisille tulleen ilmoituksen jälkeen. Heitä ei ole vielä kuulusteltu, ja teon motiivi on vielä epäselvä.

Asiasta kertoi ensimmäisenä MTV Uutiset.

Juttua päivitetty poliisitiedotteen perusteella kello 14.33

Jaa.
Exit mobile version