Suurin osa seksuaalirikoksista tapahtuu asunnoissa tuttujen kesken.
15-vuotiaan tytön epäilty raiskaus ja tappo Valkeakoskella viime viikonloppuna on herättänyt pelkoa ympäri maata.
Poliisi epäilee vuonna 2005 syntynyttä valkeakoskelaista miestä taposta ja törkeästä lapsenraiskauksesta.
Poliisin mukaan ei ole mitään sellaista uutta tietoa, jonka perusteella myöhään ulkona liikkuvien nuorten naisten ja tyttöjen olisi syytä erityisesti pelätä.
Esimerkiksi ulkona julkisilla paikoilla tapahtuvat seksuaalirikokset eivät ole yleistyneet. Tyypillinen raiskauksen tekopaikka on yksityinen asunto.
– Ehkä on hyvä korostaa, että Suomi on kuitenkin turvallinen maa ja suurin osa seksuaalirikoksista tapahtuu yksityisissä asunnoissa eikä julkisilla paikoilla, eli uskaltaisin sanoa, että ei tarvitse pelätä, poliisitarkastaja Miia Lehtinen poliisihallituksesta sanoo.
Valkeakosken tapauskin tuo kuitenkin esiin sen, että seksuaalinen väkivalta kohdistuu erityisesti tyttöihin ja naisiin, Lehtinen toteaa.
Myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) erikoistutkija Teemu Vauhkonen korostaa Valkeakosken tapauksen poikkeuksellisuutta: alaikäisiin kohdistuva henkirikos on hyvin harvinainen ja vielä harvinaisempaa on, että siihen liittyy seksuaalirikos.
– Ylipäätään on hyvä huolehtia omasta turvallisuudesta, mutta tämän tapauksen perusteella ei ole syytä pelätä aiempaa enemmän, hän sanoo.
Seksuaaliväkivalta verkossa yleistynyt
Poliisin tietoon tulleet seksuaalirikokset, myös nuoriin naisiin kohdistuvat raiskaukset, ovat lisääntyneet pidemmällä aikavälillä.
Erikoistutkija Teemu Vauhkosen mukaan sitä selittää ainakin se, että tapauksista ilmoitetaan entistä enemmän poliisille.
– Voi olla myös aitoa kasvua, joka selittyy verkkovälitteisellä seksuaalirikollisuudella, jossa yhdellä tekijällä voi olla samaan aikaan useita uhreja, Vauhkonen sanoo.
Poliisitarkastaja Miia Lehtinen arvioi, että seksuaalirikosten määrä ei ole kasvanut merkittävästi.
– Nykyteknologia on valitettavasti luonut tilanteen, jossa verkkovälitteinen seksuaaliväkivalta on yleistynyt. Kun tyttöihin ja naisiin kohdistuva seksuaaliväkivalta on vahvasti piilorikollisuutta, niin verkkovälitteisyys varmasti lisää piilorikollisuuden määrää.
Erilaisissa kyselyissä voidaan tavoittaa piilorikollisuutta. Kyselyiden mukaan nuorten ahdistelu- ja seksikokekemukset, joissa tekijä on täysi-ikäinen henkilö, ovat vähentyneet viime vuosiin saakka. Hyvä kehitys näyttää nyt kuitenkin taittuneen, erikoistutkija Teemu Vauhkonen sanoo.
Tekijä yleensä tuntee uhrin
Valkeakosken tapauksessa epäilty tekijä ei tiettävästi tuntenut ainakaan lähemmin uhriaan.
– Tekijä on usein lähipiiristä. Täysin tuntemattoman henkilön tekemät teot ovat huomattavasti harvinaisempia, poliisitarkastaja Miia Lehtinen sanoo.
Teemu Vauhkonen sanoo, että nuoriin naisiin kohdistuvassa seksuaalisessa väkivallassa tekijä on yleensä parikymppinen mies. Taustalla on usein myös muuta antisosiaalista käyttäytymistä ja rikollisuutta. Tekijöillä voi olla myös vaikeuksia muodostaa seksuaalista suhdetta samanikäisiin naisiin.
On tärkeää, ettei tällaisten rikosten uhreja syyllistetä keskusteluissa ja uutisoinneissa, poliisitarkastaja Miia Lehtinen sanoo.