Raili ja Reima Pietilän suunnittelema entinen vanhainkoti on ollut viime vuodet tyhjillään. Nyt Himmeli halutaan kunnostaa Satakunnan hyvinvointialueen käyttöön.
Entisen vanhainkoti Himmelin hiljaiselo Porin Vanhallakoivistolla on ehkä vihdoin päättymässä.
Arkkitehtipariskunta Raili ja Reima Pietilän suunnittelema Himmeli on ollut tyhjillään vuodesta 2021.
Porin kaupunki suunnittelee Himmelin peruskorjaamista Satakunnan hyvinvointialueen käyttöön. Remontin jälkeen hyvinvointialue vuokraisi Himmelin pitkällä vuokrasopimuksella.
Himmelin vuokraaminen korvaisi Sata-alueen uudisrakennuksena toteutettavaksi suunnitellun 150-paikkaisen arviointi- ja kuntoutusyksikön. Tätä aletaan selvittää Porin kaupungin aloitteesta.
– Kyseessä on kulttuurisesti merkittävä kohde ja aikanaan suunniteltu ikääntyneille ihmisille eli siinäkin mielessä olisi ihastuttavaa, että se pysyisi omassa käyttötarkoituksessaan, sanoo hyvinvointialueen johtaja Kirsi Varhila.
Uudistetussa Himmelissä arvioitaisiin vanhusten toimintakykyä ja pärjäämistä kotona. Rakennukseen tulisi mahdollisesti myös muita ikääntyneiden palveluita kuten päivätoimintaa.
Jos Himmeli-suunnitelma toteutuu, Kyläsaaren 30:n paikan yksikkö ja Noormarkun 35:n paikan kotikuntoutusyksikkö lopetettaisiin. Lisäksi Pohjois-Porissa sijaitseva Poppana muuttuisi akuutti- ja intervalliyksiköstä asumispalveluyksiköksi. Tämä tapahtuisi vuoden 2026 aikana.
Remontissa Himmeli on käytävä läpi lattiasta kattoon. Nyt peruskorjauksesta alkaa selvitystyö.
Himmelin omistaa Sampolan Palvelukeskus, joka on Porin kaupungin omistama osakeyhtiö.
Hintalaput vielä selvittämättä
Samanaikaisesti Porin kaupunki käy neuvotteluja Maantiekadulla sijaitsevan kaupunginsairaalan myymisestä hyvinvointialueelle.
Porin kaupunginjohtaja Lauri Inna sanoo, että taustakeskustelut on käyty kevään aikana ja että nyt on aika tuoda Himmelin remontti ja kaupunginsairaalan myynti julkiseen keskusteluun.
Päätöksiä on tarkoitus tehdä vielä tämän vuoden aikana.
Kaupunginjohtaja Inna puhuu myös kaupungin vastuullisesta omistajapolitiikasta, kun kyseessä on rakennusperinnöllisesti arvokas rakennus.
– Ratkaisu voisi johtaa Himmelin toiminnallisuuden uudestisyntymiseen. Voihan kuvitella minkälainen kiinnostus tällä olisi uudelleen remontoituna. Kyllähän sillä olisi kaupungille ja koko Satakunnalle merkitystä.
Himmeli on kaavassa suojeltu eli sitä ei saa purkaa. Rakennukselle odotetaan myös suojelupäätöstä ely-keskukselta.
Tyhjillään olevan Himmelin ylläpito maksaa vuodessa noin 230 000 euroa. Ylläpitokustannukset koostuvat muun muassa lämmityksestä, kiinteistöverosta ja kiinteistöhuollosta.