Oikeustalo maksaa noin 23 miljoonaa euroa. Satakunnan käräjäoikeuden lisäksi uusia tiloja tulee muun muassa Vaasan hovioikeuden istunnoille.
Porissa on juhlittu torstaina uuden oikeustalon harjannostajaisia. Sen rakentaminen alkoi viime kesänä.
Senaatti-kiinteistöt rakennuttaa uuden oikeustalon Porin keskustan tuntumaan nykyisen oikeustalon tontille, jonka valtio omistaa. Vanha oikeustalo on rakentamisajan toiminnassa.
Rakennushankkeen urakoi Hartela Länsi-Suomi.
Uusi rakennus maksaa noin 23 miljoonaa euroa ja se valmistuu ensi vuoden alkupuolella. Tämän jälkeen vanha oikeustalo puretaan ensi kesänä.
Oikeushallinnon toiminnot saman katon alle
Uuden oikeustalon valmistuttua nykyisellään eri osoitteissa sijaitsevat oikeushallinnon toiminnot Porissa sijoittuvat samaan paikkaan, ja myös niiden asiakkaille tarjoamat palvelut löytyvät yhdestä osoitteesta.
Rakennukseen valmistuvat uudet tilat Satakunnan käräjäoikeudelle, Ulosottolaitokselle, Syyttäjälaitokselle ja Vaasan hovioikeuden istunnoille. Lisäksi tiloja tulee oikeusavun ja edunvalvonnan käyttöön.
– Käräjäoikeuden henkilökunta odottaa pääsevänsä työskentelemään uusiin istuntosaleihin, joissa tekniset ratkaisut vastaavat tämän päivän vaatimuksia niin käräjäoikeuden kuin asianosaistenkin näkökulmasta, sanoo tiedotteessa Satakunnan käräjäoikeuden laamanni Jaana Helander.
Rakennuksen laajuus on 5 400 neliömetriä.
Vanhan peruskorjaus olisi ollut kallista
Uudisrakennuksen vaihtoehtona oli vanhan, 1980-luvun alussa valmistuneen oikeustalon peruskorjaus ja laajentaminen, mikä osoittautui kuitenkin kalliiksi ja hankalaksi ratkaisuksi.
Senaatti-kiinteistöjen tavoitteena uudisrakentamisessa on 25 prosenttia pienempi hiilijalanjälki tavanomaiseen rakentamiseen verrattuna.
Senaatti-kiinteistöjen aurinko-ohjelman mukaisesti rakennuksen katolle asennetaan aurinkopaneelit.
Porin oikeustalon pääsuunnittelusta vastaa arkkitehtitoimisto Rosberg Ikävalko Oy.