sunnuntai, 27 lokakuun

Sähköpörssi Nord Poolin hinnat ovat käyneet sunnuntaina miinuksen puolella. Samaa on luvassa myös maanantaina.

Pörssisähkön hintaa laskee usein suotuisat tuuliolosuhteet. Kuvituskuva Hangosta joulukuulta 2022. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

Pörssisähkön tuntihinnat ovat laskeneet viikonvaihteeseen hyvin mataliksi.

Sähköpörssi Nord Poolin tuntihinnat ovat olleet sunnuntaina miinuksella niin pitkään, että koko päivän keskihinta on lopulta -0,01 senttiä kilowattitunti.

Kalleimmillaan hinta oli vuorokauden alussa, mikä sekin oli vain 0,51 senttiä kilowattitunnilta. Tämän jälkeen hinnat painuivat negatiivisiksi kello 3 yöllä ja pysyttelivät siellä aina kello 16 asti.

Hinnat ovat myös maanantaina miinuksella vuorokauden aluksi aina kello 7 saakka.

Päivän keskihinta on 0,42 snt/kWh. Hintapiikki nähdään kello 18, kun sähkö maksaa 1,88 snt/kWh.

Alhaisia sähkönhintoja selittävät usein suotuisat tuuliolosuhteet. Kantaverkkoyhtiö Fingridin mukaan tuulivoimantuotanto onkin ollut kasvussa sunnuntain aikana.

Pörssisähkön tuntihinnat näet esimerkiksi Teksti-TV:n sivulta 189.

Jaa.
Exit mobile version