Yksittäisen ihmisen sodanajan sijoitus ei juuri kiinnosta ulkopuolisia, tietoturva-asiantuntija sanoo.
Puolustusvoimien uudesta Omaintti-palvelusta voi tarkastaa oman sijoituksensa sota-aikana.
Uudessa palvelussa reserviläinen on sijoitettuna joko reserviin, jo johonkin tehtävään tai varattu työnantajan käyttöön.
– Jos on varattu työnantajan toimesta sota-aikana tärkeisiin siviiliyhteiskunnan tehtäviin, niin se tietysti näkyy siellä myös, sanoo Omaintti-palvelun projektipäällikkö Lauri Paju.
Reserviläisiä koskevien tietojen koostaminen samaan paikkaan on herättänyt kysymyksen siitä, voiko joku päästä käsiksi tietoihin. Kysyimme Puolustusvoimista, miten tietoturva on huomioitu.
Palveluun ei ole tuotu kaikkia asevelvollisuusrekisterin tietoja.
Yksityiskohtaisemmat tiedot selvitetään edelleen henkilökohtaisesti omasta aluetoimistosta. Puolustusvoimat säilyttää arkaluonteisimmat tiedot muissa järjestelmissä.
– Tämä on tehty ihan tietoturvasyistä, että sitä tarkkaa tietoa tuolla palvelussa ei näytetä, Paju selvittää.
Yksittäisten ihmisten tieto ei kiinnosta ulkopuolisia
Tietoturvayritys Withsecuren tietoturva-asiantuntija Antti Laatikainen arvioi julkisuudessa olleiden tietojen perusteella, että palvelun tietoturvaan suhtaudutaan kypsästi. Verkossa julkaistuihin suuriin tietomassoihin liittyy silti aina tietoturvariskejä.
– Yksittäisen ihmisen tieto ei ole kovin arvokasta, mutta jos me saadaan kymmenen tuhannen ihmisen tieto, siitä saadaan rakennettua rakenteita, jotka ovat sitten tosi arvokkaita, Laatikainen havainnollistaa.
Asevelvollisten tietojen vuotamiseen liittyvät uhkat ovat myös hyvin poikkeuksellisia verrattuna esimerkiksi yritysten tietoturvaan.
– Maanpuolustukseen liittyvällä tiedolla on aika uniikki ja vakavasti otettava uhkatoimijakenttä eli se, että ketkä niistä tiedoista ovat kiinnostuneita.
Laatikaisen mielestä palvelua saattaisi voida käyttää myös toisin päin eli tietojen keräämiseen reserviläisiltä, jos sen käyttökokemukset ovat myönteisiä. Tietojen keräys voisi edesauttaa esimerkiksi muualla hankitun työkokemuksen hyödyntämistä Puolustusvoimissa.
Edellyttää vahvaa tunnistautumista
Omaintti-palvelu on auki 18–60-vuotiaille reserviläisille, asevelvollisille ja vapaaehtoisesta asepalveluksesta kiinnostuneille naisille.
Kirjautuminen edellyttää vahvaa tunnistautumista.
Sodanajan sijoituksen lisäksi palvelusta voi katsoa tietoja esimerkiksi kertausharjoituksista. Sieltä löytyvät myös monien varusteiden, kuten jalkineiden ja housujen kokotiedot. Tietojen laajuus vaihtelee.
Palvelun tarkoituksena on parantaa asiointia Puolustusvoimien suuntaan.