lauantai, 21 joulukuun

Putin tarvitsee sotaa säilyttääkseen valtansa, sanoo kansainvälisen politiikan asiantuntija Hanna Smith.

Putin tarvitsee sotaa pysyäkseen vallassa, arvioi kansainvälisen politiikan asiantuntija Hanna Smith Ylen A-Talkissa.

Smith muistuttaa, että Venäjän talous perustuu siihen, että maa käy sotaa. Venäjän tämänhetkinen talouskavu selittyy lähinnä ammuksien, aseiden ja sotakaluston tuotannolla.

Myöskään Suomen entinen Venäjän suurlähettiläs Hannu Himanen ei näe sodasta irrottautumista Putinille mahdollisena.

– Putin on ajanut itsensä nurkkaan taloudellisesti.

Sodan varjolla on säädetty lakeja, joiden avulla hallinnon kanssa eri mieltä olevia kiristetään ja vangitaan. Sodan loppuminen taas voisi herättää Putinin kannalta kiusallisia kysymyksiä.

– Joku voisi ruveta kyselemään, että miksi kuolleiden määrää ei kerrota ja miksi puolustusteollisuuteen yhä investoidaan, Hanna Smith arvioi.

Smith muistuttaa, että Putinin vallassa pysyminen ei ole varmaa. On mahdollista, että Putin kokee saman kohtalon kuin Syyrian presidentti Bashar al-Assad.

Kapinalliset kaappasivat vallan al-Assadin hallinnolta aiemmin joulukuussa.

– Putin pelkää Assadin kohtaloa kaikkein eniten.

Juttua muokattu 19.12. klo 23:05. Sodan loppumisesta seuraavia kysymyksiä arvioi Hanna Smith eikä Hannu Himanen.

Venäjä uhkailee länttä yhä kovasanaisemmin. Riittääkö lännellä voimaa lisätä painetta Putinia kohtaan? Entä millaisen kuvan Venäjän uhasta maalaa tänään ilmestynyt Suomen Nato-ajan ensimmäinen puolustusselonteko? Katso koko torstain A-Talk Yle Areenasta.

Jaa.
Exit mobile version