lauantai, 21 joulukuun

Retkeilijöiden oma kaasukeitin räjähti Pyhä-Luostolla. Syynä olivat vialliset välineet ja tilanne eteni nopeasti.

Sunnuntaina Lapissa sattuneen autiotuparäjähdyksen syynä olivat vialliset välineet, Metsähallituksesta kerrotaan.

Pyhä-Luoston Karhunjuomalammen päivätuvalla tapahtunut onnettomuus sai alkunsa, kun retkeilijät laittoivat ruokaa omalla kaasukäyttöisellä retkikeittimellään. Yllättäen polttimen liitinletku oli syttynyt tuleen.

– Yksi retkeilijöistä on kertonut Metsähallitukselle, että keittimen syttynyt liekki oli ollut keltainen, ja letku oli alkanut nopeasti palaa, virkistyskäyttöasiantuntija Juho Alhainen tiivistää.

Retkeilijän mukaan keittimessä tai kaasupullossa ei ollut ennen käyttöä näkynyt vaurioita, ja laite oli ollut käytössä aiemminkin. Retkeilijät eivät halua esiintyä julkisuudessa.

Katto lensi ilmaan, ovi repeytyi saranoista

Alhaisen mukaan retkeilijät kertovat yrittäneensä sammuttaa tulipaloa tukahduttamalla muoviämpärillä. Retkeilijät eivät huomanneet tuvan keittiössä ollutta sammutuspeitettä.

Sammutusyritys ei onnistunut ja retkeilijät poistuivat ulos, jonka jälkeen muutaman minuutin kuluttua pieni kaasupullo räjähti.

– Ilmeisesti liekki on polttanut pulloa ja kuumentuessaan se (kaasupullo) on räjähtänyt, Alhainen sanoo.

Kukaan ei loukkaantunut tapahtuneessa, mutta tupa kärsi vahinkoja. Ovi halkesi saranoiden kohdalta ja repeytyi irti. Lisäksi katto nousi ilmaan.

– Hirret ovat irronneet liitoksistaan ja siellä on rakoja, Alhainen sanoo.

Jostain syystä ikkunat eivät kuitenkaan vahingoittuneet.

– Ehkä räjähdyksen paine on ollut kuitenkin vähän pienempi kuin aiemmin oletettiin. Katossa on myös paljon pinta-alaa, mihin paine vaikuttaa. Se voima sitten siirtyi hirsien liitoksille, Alhainen pohtii.

Poikkeuksellinen tapaus

Ikänsä retkeillyt Alhainen toteaa, että ei ole koskaan kuullut vastaavasta tapauksesta Suomessa.

Yleisellä tasolla Alhainen neuvoo retkeilijöitä varmistamaan ennen retkeä, että keitin ja kaasupullo ovat kunnossa. Lisäksi keittimen ja kaasupullon kolhimista kannattaa välttää.

Retkikeittimiä on erilaisia, mutta pääsääntöisesti kaasupullo ja retkikeitin kannattaa pitää rinkassa erillään toisistaan, jotta esimerkiksi letku ei pääse vääntymään.

Retkikeitinten käyttö on sallittua autiotuvissa. Alhainen ei ota kantaa siihen, että kannattaisiko retkikeittimien käyttö tuvissa kieltää.

– Se varmasti nousee tässä keskusteluun, Alhainen sanoo.

Jaa.
Exit mobile version