perjantai, 5 joulukuun

Pyhtään lähellä, Virolahdella on todettu poikkeuksellisen laaja lintuinfluessatapaus. Lintuhoitola pitää tilannetta huolestuttavana.

Pyhtään lintuhoitola on päättänyt keskeyttää vesilintujen ottamisen hoitoon lintuinfluenssan takia. Euroopassa leviävää lintuinfluenssaa on todettu nyt myös Kymenlaaksossa, jossa hoitola sijaitsee.

Toissa viikolla Virolahden alueella sijaitsevalta järveltä löytyi 15 sairasta tai kuollutta lintua, joiden kuolinsyyksi ruokavirasto varmisti lintuinfluenssan. Lintujen löytöpaikka sijaitsee linnuntietä noin 70 kilometrin päässä lintuhoitolasta.

– Onhan näitä tautitapauksia tullut ilmi Suomessa, mutta Virolahti on niin lähellä meitä ja sairastuneita lintuja noin paljon. Tämä oli järkyttävä uutinen, kertoo Pyhtään lintuhoitolan lintujen hoitaja Marjaana Hokkanen.

Pyhtään lintuhoitola on luonnonvaraisten lintujen hoitola, jonka pääsääntöinen tehtävä on kuntouttaa loukkaantuneet linnut ja vapauttaa ne takaisin luontoon. Toiminnasta vastaa Pyhtään Lintuhoitola ry.

Hoitolaan päätyviä vesilintuja ovat yleensä joutsenet, hanhet, lokit ja sorsalinnut.

Vesilintujen lisäksi lintuhoitolaan ei tällä hetkellä oteta vesilintuja syöviä petolintuja. Näitä ovat muun muassa merikotka, kanahaukka ja varpushaukka.

H5N1-lintuinfluenssavirus on aiheuttanut tänä syksynä muun muassa laajaa kurkien kuolleisuutta Saksassa. Eri puolilla Eurooppaa lintuinfluenssaa on levinnyt myös siipikarjaan.

Oireina horjahtelu ja pään heiluminen

Lintuhoitola varautuu lintuinfluenssan varalta selvittämällä, onko loukkaantuneina löydetyillä linnuilla mahdollisesti taudin aiheuttamia oireita.

– Kun meille tulee soitto loukkaantuneesta linnusta, varmistamme, ettei se horjahtele ja hoipu tai heiluta päätään. Jos sillä olisi tällaisia oireita, emme ottaisi sitä tänne hoitolaan, kertoo Hokkanen.

Hokkanen ohjeistaa oirehtivan linnun löytäjiä ottamaan yhteyttä kunnan eläinlääkäriin, joka päättää jatkotoimista.

– Eikä lintuun saa missään nimessä koskea. Ei, vaikka sillä ei olisi mitään oireitakaan, muistuttaa Hokkanen.

Karanteenin kautta hoitolaan

Ne loukkaantuneet linnut, joita lintuhoitola edelleen päättää ottaa vastaan, joutuvat aluksi karanteenihuoneisiin. Näin estetään se, että mahdollinen tauti leviäisi lintuhoitolan muihin lintuihin.

– Karanteenissa niitä pidetään pari viikkoa, jonka aikana varmistetaan, että lintu on terve. Jos oireita ilmenisi, ottaisimme yhteyden kunnan eläinlääkäriin, kertoo Hokkanen.

Pyhtään lintuhoitola on aiemminkin keskeyttänyt vesilintujen vastaanottamisen.

– Lintuinfluenssaa on ollut aiemminkin paljon, muun muassa toissa vuonna. Tuolloin saimme viranomaisilta ohjeen keskeyttää vesilintujen vastaanotto. Tällä kertaa emme jääneet odottamaan määräystä, vaan teimme päätöksen itse, kertoo Hokkanen.

Share.
Exit mobile version