Biologi kuvasi videon, jossa metsäkone ajaa uhanalaisten jokihelmisimpukoiden eli raakkujen päältä Suomussalmella. Siitä nousi viikoiksi valtakunnan uutisten ja kahvipöytäkeskustelujen ilmatilaa hallinnut kiivas käsittely.
Jopa tasavallan presidentti kommentoi raakkutuhoa. Helsingissä järjestettiin mielenosoitus raakkujen puolesta.
Toisaalta osa ihmisistä myös sai nopeasti tarpeekseen aiheesta. Esimerkiksi Suomen luonnonsuojeluliitto on jakanut Instagramissa kommentteja, joissa ihmiset kutsuvat keskustelua ”raakkuhysteriaksi” ja ”käsittämättömäksi vouhotukseksi joistain helvetin nilviäisistä”.
Tässä jutussa neljä eri alojen asiantuntijaa arvioi, mistä raakkukeskustelu heidän mielestään kertoo.
Dramaattinen tapaus sai epäilemään metsätaloutta
Teko vaikutti selkeältä ympäristörikokselta, josta oli vielä videomateriaalia todistusaineistona. Paikalla oli myös biologi, jota kukaan ei heti kuunnellut. Kaikki dramaturgian kannalta ratkaisevat ainekset olivat siis kasassa, toteaa ympäristökonfliktien ratkaisun professori Lasse Peltonen Itä-Suomen yliopistosta.
Lisäksi pian mediaan alkoi nousta uusiakin tapauksia, joissa myös epäiltiin, että metsienhoidossa olisi toimittu luonnosta piittaamatta.
– Laajemminkin heräsi kysymys, onko metsätaloudessa jokin synkkä salaisuus.
Peltosen mukaan suomalainen metsätalous on halunnut antaa itsestään kuvan vastuullisena toimijana. Hukkajoen tapaus ja muut tapaukset herättivät ihmisissä kysymyksen, onko maineelle katetta.
Raakuista ei ollut ehditty edes puhua kovin pitkään ennen kuin ensimmäiset kiiruhtivat ihmettelemään, miksi raakuista kohkataan niin paljon. Peltosen mukaan sellainen on nykyään tyypillistä, oli kyseessä mikä tahansa ympäristöaihe.
– Se kertoo jotain ympäristö- ja luontopolitiikan polarisoitumisesta.
Raakku on helppo kohde myötätunnolle
Ympäristöfilosofi, apulaisprofessori Teea Kortetmäki Jyväskylän yliopistosta näkee, että ihmisten on ollut helppo tuntea myötätuntoa raakkuja kohtaan. Ne ovat eksoottisia, ja niihin liittyy uutuusarvoa.
– Niistä ei tule välittömästi olo, että tämä aihe on sataan kertaan koluttu.
Toisaalta raakut muistuttavat simpukoita, jotka ovat monelle jo lapsuudesta tuttuja erityisesti hauraudestaan. Kortetmäki pohtii, että metsäkone jyristelemässä raakkujen yli voi luoda mielikuvan, josta tulee mieleen jopa sota, tankit ja niiden viattomat uhrit.
– Ne eivät herätä valmiiksi ristiriitaisia tuntemuksia tai viittauksia tulehtuneisiin keskusteluihin, kuten vaikkapa erilaiset pedot.
Näin ihmiset Oulun keskustassa arvioivat sitä, miksi raakuista on puhuttu niin paljon ja mitä tunteita raakkukeskustelu heissä herätti.
Ihmisillä on patoutunutta huolta metsistä
Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja Tapani Veistola näkee, että pinnan alla on kytenyt kaksi asiaa: ihmisten huoli vanhoista metsistä ja niiden suojelusta sekä huoli hiilinieluista. Molemmista on puhuttu viime aikoina, mutta nyt esiin keskusteluun nousi konkreettinen asia, joka toimi ukkosenjohdattimena muullekin: raakut.
– Raakku on antanut kasvot metsiensuojelun perusongelmille.
Lisäksi raakku oli jo valmiiksi ollut hieman esillä, erityisesti Finlandia-palkitussa Anni Kytömäen Margarita-romaanissa (2020).
– Raakkuun liittyy myös jotain pohjoista taikaa.
Veistolan mielestä kukaan ei voi vihata raakkua. Nekin, jotka kommentoivat keskustelua ivallisesti, vastustavat metsiensuojelua, eivät raakkuja sinänsä, vaikka se siltä vaikuttaisi.
Kaikki eivät ole seuranneet raakku-uutisia.
Tuohtumus on terve reaktio
Eko-ja ympäristöpsykologi Jane-Veera Paakkolanvaara sanoo, että tuohtumus ja empatia raakkujen puolesta on terve reaktio.
– Jos vahingoitetaan heikommassa asemassa olevaa piittaamattomuudella, senhän kuuluu herättää ihmisissä kiukkua, surua, turhautumista, epätoivoa ja pöyristymistä.
Hän sanoo, että raakkujen tuhossa on vaikuttanut olevan kyse myös jonkinlaisesta valta-aseman käytöstä, jos raakkujen yli on ajettu tietoisina niistä. Tämä voi herättää myötätuntoa ja halua toimia, mutta myös pelkoa.
Hänestä kyse on myös arvoista. Hukkajoen tapauksessa taloudellisen hyödyn ja tehokkuuden tavoittelu näyttää ajaneen elämän puolustamisen ja empatian edelle.
Arvoristiriidat selittävät myös sitä, miksi raakkujen puolustaminen herättää joissakuissa vastareaktion. Pöyristymistä raakkutuhosta voi olla vaikea ymmärtää, jos omissa arvoissa tehokkuudella ja taloudellisella hyödyllä on isompi painoarvo kuin luonnon ja muunlajisten suojelemisella.
Voi olla kyse myös siitä, että empatian kokeminen raakkuja kohtaan herättää vaikeita tunteita, joilta mieli suojautuu torjumalla tai kieltämällä asian merkityksen.
