Kaliforniassa olevat suomalaiset kertovat kaoottisesta tilanteesta maastopalojen riivaamalla alueella. Ihmiset ovat joutuneet lähtemään hyvin nopeasti palojen tieltä pakoon.
Elsa Mäklin,
Linda Tammela,
Laura Kangas
Valmentaja ja vaikuttaja Kaisa Merelän matka Kaliforniaan jäi lyhyeksi, kun metsäpalot pakottivat hänet tuhansien muiden tavoin pois Hollywoodista.
Kalifornian maastopaloissa on kuollut ainakin viisi ihmistä. Yli 100 000 ihmistä on saanut pakollisen evakuoitumismääräyksen.
Vielä edellisiltana Merelä oli arvioinut, että uutisten perusteella palot ovat kaukana, mutta aamulla herätessä tilanne oli täysin toinen. Yle tavoitti Merelän paikallista aikaa keskiviikkona myöhään illalla.
– Näin jo lieskoja ja savua jo eilen illalla, mutta ajattelin, että ne ovat sen verran kaukana. Aamulla herään ja kuulen vaan paloautojen sireenejä, katson ulos ja taivas on aivan tummanharmaa. Sellainen maailmanlopun meininki, Merelä kertoo.
Kun majapaikasta lähtivät sähköt, Merelä päätti, että on parasta poistua. Hän palasi kuitenkin vielä myöhemmin West Hollywoodissa sijaitsevalle asunnolle.
– Siellä oli kunnon evakuointi käynnissä, että ihmiset pakkaa autojaan ja roudaa jotain tauluja ja arvoesineitä autoihin, Merelä kuvailee kaoottiseksi yltynyttä tilannetta.
Hän sai varattua viime hetkillä hotellin, sillä vasta hieman myöhemmin tulleen virallisen evakuointikäskyn myötä joka ikinen hotelli on hänen mukaansa täynnä.
Merelän oli tarkoitus olla Kaliforniassa reilun viikon, josta matkan oli määrä jatkua Texasiin. Nyt kutsuu kuitenkin koti.
– Nyt on hermosto sen verran kovilla, ja sen verran paniikki, että täytyy päästä kotiin rakkaiden luokse, hän toteaa.
Ylen avustaja: ”Jälkipyykki tulee olemaan kauhea”
Ylen Los Angelesin avustaja Johanna Juntunen on paikan päällä Kaliforniassa Culver Cityssä. Hänen mukaansa tilanne maastopalojen suhteen on niin harvinaislaatuinen, ettei asiaa pysty uskomaan.
– Ihmiset ovat joutuneet lähtemään kodeistaan yhden kassin kanssa. Jälkipyykki tässä tulee olemaan vielä aika kauhea.
Culver City sijaitsee Santa Monican eteläpuolella. Uusimmat evakuointialueet ulottuvat Santa Monican pohjoispuolelle.
Juntunen korostaa tuhojen laajuutta. Hänen mukaansa tuhoutuneena on niin autoja kuin rakennuksiakin.
– Tuhansia koteja, kouluja, kirkkoja, ruokakauppoja, liikehuoneistoja ja historiallisia muistomerkkejä on tuhoutunut, Juntunen luettelee.
Myös kouluja on suljettu ja urheiluotteluita sekä viihdetilaisuuksia peruttu. Juntusen mukaan sähköt ovat poikki monesta taloudesta ja teitä on niin ikään suljettu.
Tietoa tilanteesta välitetään kansalaisille paljon ja säätiedotuksia seurataan Kaliforniassa intensiivisesti. Ainakin kuusi television pääkanavaa on lähettänyt tiistaiaamusta lähtien ainoastaan suoraa lähetystä paloista, Juntunen sanoo.
– Mitään muita ohjelmia, uutisia eikä edes mainoksia ole tullut, mikä on täällä täysin käsittämätöntä.
Kansalaisia kehotetaan Juntusen mukaan evakuoitumaan etelään päin.
– Pääviesti on, että menkää etelää kohti.
Myös Juntunen lähtee puhelun päätteeksi pakkaamaan omaa evakuointilaukkuaan, varmuuden vuoksi.
Suomen pääkonsulaatti suljettu
Suomen Los Angelesin pääkonsulaatti on suljettu maastopalojen vuoksi.
Ulkoministeriöstä kerrotaan Ylelle, että konsulaatin rakennuksen omistaja sulki rakennuksen varotoimenpiteenä. Konsulaatin henkilökunta työskentelee toistaiseksi kotoa käsin.
Samassa rakennuksessa on useiden muidenkin maiden konsulaatteja.
Ulkoministeriön mukaan rakennus sijaitsee evakuointi- ja varoitusalueen ulkopuolella eikä se ministeriön tietojen perusteella ole välittömässä vaarassa.
Pääkonsulaatin sulkemisesta kertoi aiemmin Iltalehti.