Ulla Husso on ollut musiikinopettajana Tehtaankadun ala-asteella yli 30 vuotta, mutta joutuu nyt etsimään itse uuden työpaikan yläkoulusta.
Tehtaankadun ala-asteen edustalle Helsingin Ullanlinnaan kerääntyi tänään tiistaina iso joukko lapsia ja vanhempia mielenilmaukseen.
Vanhemmat ja oppilaat olivat tulleet osoittamaan tukeaan musiikinopettaja Ulla Hussolle, joka on opettanut koulussa yli 30 vuotta.
– Meitä harmittaa Ullan puolesta ja koulun nykyisten ja tulevien oppilaiden puolesta. Ulla on sydän ja henki koulun bändikerholle, kuorolle ja monille koulun järjestämille tapahtumille, sanoo Tehtaankadun ala-asteen vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Heidi Lautjärvi.
Yle uutisoi aiemmin Helsingin kaupungin päätöksestä siirtää musiikinopettajia alakouluista yläkouluihin.
Päätöstä perustellaan Lautjärven mukaan taloudellisilla syillä. Kaupungin mukaan kyse on henkilöstörakenteen muutoksesta.
Helsingin kaupungin vs. perusopetusjohtaja Taina Tervosen mukaan muutos koskee kahdeksaa alakoulua ja kahdeksaa musiikin aineenopettajaa.
Näissä alakouluissa musiikinopetus siirtyy luokanopettajille tai musiikkiin erikoistuneille luokanopettajille.
Lautjärven mukaan musiikinopettaja Ulla Husso sai kesken joulun ajan juhlien valmistelun tiedon, että hänen pitäisi itse etsiä sopivaa yläkoulua, johon hänet siirrettäisiin. Päätöstä odotettiin häneltä muutamassa viikossa.
Vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Heidi Lautjärvi ei niele Helsingin kaupungin perusteluja musiikinopettajien uudelleensijoittamiselle.
– Säästöjä olisi voitu hakea monista muista paikoista kuin siitä yhdestä ainoasta musiikinopettajasta, joka on tässä koulussa opettanut jo yli 30 vuotta, sanoo Lautjärvi.
Hänen mielestään Helsingin kaupunki on toiminut harkitsemattomasti ja liian nopeasti.
– Rekrytointeja olisi koulussamme pitänyt tehdä niin, että pedagogisesti laadukas musiikinopetus olisi voinut jatkua. Nyt menetämme huippuosaajan.
Tehtaankadun ala-aste on tehnyt Lautjärven mukaan yhteistyötä myös Sibelius-Akatemian kanssa. Sieltä musiikkikasvatuksen koulutuksesta on käyty opetusharjoitteluissa Tehtaankadun ala-asteella. Husso on ohjannut musiikinopettajaksi opiskelevia noin 20 vuotta.
Lautjärvi sanoo, että koulun vanhemmat ovat yhdessä lähettäneet vetoomuksen Suomen ylimmille päättäjille musiikinopettajien säilyttämisestä alakouluissa.
– Alexander Stubb ja Petteri Orpo ynnä muut ovat saaneet tänään meiltä postia, sanoo Lautjärvi.
Yle tavoitti Ulla Husson, mutta hän ei halunnut antaa haastattelua, koska asia on vielä kesken.