Kotkan akkumateriaalitehdas tarvitsee rakentamisaikanaan noin 800 työntekijää. Rakennusalan työttömyys on korkeaa, mutta voi olla, että työvoimaa tuodaan ulkomailta.
- Helena Korpela
- Kirsi Lönnblad
Kotkaan rakennettavan akkumateriaalitehtaan pääurakoitsija on kiinalainen yritys.
Se herättää huolta rakennustyömaiden edunvalvontaa hoitavassa Rakennusliitossa.
– Suurissa rakennuskohteissa on tapana tuoda työvoimaa aika paljon ulkomailta. Poikkeuksetta näillä työmailla on esiintynyt palkkaukseen ja työehtoihin liittyviä ongelmia, kertoo Rakennusliiton puheenjohtaja Kimmo Palonen.
Palonen huomauttaa, että kyseessä on aiempiin kokemuksiin perustuva arvio. Kiinalaista pääurakoitsijaa ei ole vielä julkistettu eikä Rakennusliitolla ole kokemusta sen kanssa toimimisesta.
Kotkan akkumateriaalitehtaan on arvioitu maksavan noin 800 miljoonaa euroa. Se työllistää valmistuttuaan noin 270 henkeä. Rakennusvaiheessa työvoimaa tarvitaan noin 800 henkeä.
Palosen tiedossa ei ole, että Suomessa olisi aiemmin tämän kokoluokan työmaalla ollut kiinalaista pääurakoitsijaa.
– On vaikea nähdä, että kiinalaiset olisivat ajatelleet toteuttaa projektin suomalaisella työvoimalla. Toivoa tietysti aina voi, Palonen toteaa.
Yhtiö haluaa hyödyntää paikallisuutta
Akkumateriaalitehtaan rakennuttaa kiinalais-suomalainen Easpring Finland New Materials -yhtiö.
Easpringin kaupallinen johtaja Vesa Koivisto kertoo, että yhtiö rakentaa akkumateriaalitehtaan pääosin Suomeen ja Eurooppaan suuntautuvilla aliurakoilla.
– Kiinalaisia työntekijöitä tuskin tulee rakentamisvaiheessa paljon Suomeen, Koivisto kertoo.
Hänen mukaansa kiinalainen pääurakoitsija haluaa hyödyntää paikallisia yrityksiä ja työntekijöitä.
– Paikallisilla toimijoilla on usein tiettyjä etuja, kuten joustavuus aikatauluissa.
Työntekijöiden kilpailutus on Koiviston mukaan pääurakoitsijan harkinnassa.
– Oma arvioni on, että ensin tehdään suomalainen kilpailutus ja sitten eurooppalainen, hän sanoo.
Yhtiön tavoitteena on ilmoittaa pääurakoitsijan nimi mahdollisimman pian. Sen mukaan viimeiset sopimusneuvottelut pääurakoitsijan kanssa ovat vielä kesken.
Tehdas rakennetaan Kotkan Keltakallion teollisuusalueelle:
Rakennusalalla paljon työttömyyttä
Rakennusliiton puheenjohtaja Kimmo Palonen on huolissaan siitä, että Kotkan akkumateriaalitehtaan työvoimaa tuodaan ulkomailta.
– Se on todennäköistä. Jos näin tapahtuu, se on myös irvokasta, koska rakennusalaa kurittaa kova työttömyys, hän sanoo.
Palosen mukaan reilut kaksikymmentä prosenttia rakennusalan työntekijöistä on tällä hetkellä ilman töitä.
Rakennusliitto tekee työmaakäyntejä ja selvittää, toteutuvatko asiat rakennustyömaalla lakien ja sopimusten puitteissa.
– Joskus olemme saaneet oman luottamushenkilön ja työsuojeluvaltuutetun työmaalle, mutta se on aivan yrityksestä kiinni, Palonen kertoo.
Osa työnantajista toivoo, että liiton edustaja on työmaalla, jotta ilmeisiltä ongelmilta voidaan välttyä jo etukäteen.
Kotkan akkumateriaalitehtaan pääurakoitsijasta Rakennusliitolla ei ole mitään ennakkotietoa.
– Kyseessä on kääntämätön kortti. Ei ole tietoa, miten he meihin suhtautuvat.