Yhteyslaiturin rakennustyömaalle Varsinais-Suomessa iskenyt varas jäi kiinni kähveltämänsä valvontakameran ansiosta.
Poliisi on saanut selvitettyä Varsinais-Suomessa Kemiönsaaressa rakennustyömaalla tapahtuneen varkauden.
Varas iski 12. syyskuuta yhteysaluksen laiturityömaalle. Jälkiään peitelläkseen epäilty tekijä päätti repiä irti myös työmaalla olevan valvontakameran.
Lounais-Suomen poliisin tiedotteen mukaan anastetulla valvontakameralla oli ratkaiseva rooli rikoksen selvittämisessä.
Akkuvarmennettu ja pilveen tallentava kamera nauhoitti hyvälaatuista kuvaa epäillyn edesottamuksista työmaalla, epäillyn kulkupelistä, kotimatkasta, kodin pihalta ja vieläpä keittiöstä, jonne epäilty oli lopulta päätynyt anastamaansa kameraa ihmettelemään.
Poliisilla oli hyvät eväät mennä koputtamaan epäillyn ovea, ja asian selvittely oli lopulta aika helppoa. Poliisin mukaan kuulustelussa ei ollut kovinkaan paljon neuvoteltavaa.
Asia etenee syyteharkintaan lähiaikoina.