maanantai, 21 lokakuun

Yle kertoi eilen tapauksesta, jossa helsinkiläinen ravintola esti tummaihoisen kaveriporukan sisäänpääsyn. Poliisi oli todennut tilanteessa, että yritys saa valita asiakkaansa.

Kiistanalaisesta tilanteesta on ilmoitettu yhdenvertaisuusvaltuutetulle ja tehty rikosilmoitus – jälkimmäisen teki ilmeisesti ravintolan edustaja kunnianloukkauksesta.

Uutinen herättää kysymyksen, millaisin perustein yritykset – tässä tapauksessa ravintolat – todella saavat valita asiakkaansa.

Voiko ravintola todella päättää, miten asiakkaan pitää pukeutua päästäkseen sisään? Entä voiko ravintola arvioida asiakkaita ulkonäön perusteella?

Kysyimme asiaa matkailu- ja ravintola-alan etujärjestön Maran varatoimitusjohtaja Veli-Matti Aittoniemeltä.

Eräässä ravintolassa kiellettiin hääpuvut

Pukeutumisesta Aittoniemelle tulee heti mieleen eräs astetta erikoisempi tapaus.

Ravintola oli suivaantunut tilanteista, joissa hääparit olivat vaatineet ravintolalta korvauksia vaurioituneista hääpuvuista.

Hääjuhlien jatkopaikkana tunnettu ravintola oli tehnyt säännön, että hääpuvussa ei pääse sisään, vaan ylle piti vaihtaa toiset vaatteet.

Asiasta kysyttiin tuolloin tuoreeltaan Aittoniemen mielipidettä siitä, saako ravintola tehdä näin poikkeuksellista pukeutumiskoodia.

– Päädyin siihen, että kyllä mielestäni on, koska siihen on järkevä syy, hän kertoo vastanneensa.

Vastaavasti ravintolalla on täysi oikeus estää sisäänpääsy esimerkiksi opiskeluhaalareihin pukeutuneilta. Ravintola voi myös vaatia, että asiakkaat ovat siististi pukeutuneita.

– Yleistä on, että lenkkitossuissa tai vaikkapa reisitaskuhousuissa ei pääse sisään, sanoo Aittoniemi.

Pääsevätkö vain ”hyvännäköiset” sisään?

Asiakkaalla on oikeus tietää, miksi hän ei pääse sisään ravintolaan tai miksi hänet poistetaan sieltä, Aittoniemi kertoo.

Ravintolan on kerrottava esimerkiksi pukeutumiseen liittyvästä linjauksesta tai sopimattomasta käytöksestä.

– Ihmisellä on oikeus tietää, mitä pykälää sovelletaan häneen ja miksi.

Porttikielto on puolestaan Aittoniemen mukaan puhekieltä. Sellaista asiaa ei ole laissa tai pykälissä määritelty, mutta käytännössä sellainen on mahdollista toteuttaa.

– Sinut tunnistetaan ja olet tehnyt jotain sopimatonta, Aittoniemi kuvailee.

Ulkonäön perusteella asiakkaita ei hänen mukaansa voi valita, sillä ”hyvännäköistä” on mahdotonta määritellä.

– Tuota en pitäisi pykälän mukaisena toimintana. Se on niin epämääräinen kriteeri, että millä sitä voisi edes puolueettomasti määritellä, Aittoniemi pohtii.

Ravintola saa pyrkiä pitämään yllä ”tiettyä tasoa”

Ravintoloilla siis todellakin on oikeus valita asiakkaansa puolueettomin perustein.

Aittoniemi kertoo, että Maran jäsenneuvonnan yhteydessä hänellä on tapana tiivistää ajatus kahteen osaan.

Ensimmäinen on toimintaan liittyvät rajoitukset, joihin pukeutumissäännötkin perustuvat.

– Halutaan esimerkiksi pitää yllä tiettyä tasoa, Aittoniemi toteaa.

Tavallista korkeampi ikäraja on yleisimmin käytetty keino, jolla vaikutetaan asiakkaiden olemukseen.

Toinen osa kokonaisuutta on asiakkaiden käyttäytyminen. Jos esimerkiksi vastustaa järjestyksenvalvojaa, se on peruste estää sisäänpääsy tai poistaa ravintolasta.

– Tämä koskee nimenomaan kyseistä henkilöä. Jos mukana on kaveri, hänet pitäisi kuitenkin päästää sisään.

Tulkinnanvaraisia tilanteita voisi kuvitella ravintolaelämän tiimellyksessä syntyvän usein. Rajanveto voi olla vaikeaa.

– Jos vaikka sanotaan, että tuollaiset reisitaskuhousut eivät käy. Johtuuko päätös niistä housuista, vai onko kyse jostakin muusta? Eivät ne tilanteet aina helppoja ole.

Lait kieltävät valikoinnin syrjivin perustein

Syrjintä on silti syrjintää.

Yhdenvertaisuuslain lisäksi rikoslaki kieltää asiakkaiden valitsemisen syrjivin perustein. Niinpä asiakasta ei saa valita esimerkiksi alkuperän, vammaisuuden tai seksuaalisen suuntautumisen perusteella.

– Se on täysin selvä asia, Veli-Matti Aittoniemi vahvistaa.

Hänen mukaansa ravintolat ovat pääsääntöisesti hyvin perillä omista ja asiakkaidensa oikeuksista.

– Suomessa hyvin toimiva ja vakiintunut käytäntö näissä asioissa.

Jaa.
Exit mobile version