torstai, 19 joulukuun

Mies menehtyi sairauteen, eikä kuolema aiheutunut kiinniottotilanteesta. Syyttäjän mukaan järjestyksenvalvojan tarkoituksena oli rauhoitella miestä. Tapaus sattui Pietarsaaressa.

Pohjanmaalla pietarsaarelaisen ravintolan edustalla viime vuoden lopulla tapahtunut kuolema ei ollut rikos. Näin toteaa syyttäjä syyttämättäjättämispäätöksessään.

Kyse oli tilanteesta, jossa ravintolasta poistettu mies kuoli kiinniottotilanteessa marraskuussa 2023. Poliisi epäili ravintolassa järjestyksenvalvojana toiminutta miestä aluksi kuolemantuottamuksesta.

Syyttäjän mukaan järjestyksenvalvoja ei kuitenkaan aiheuttanut miehen kuolemaa eli ei syyllistynyt kuolemantuottamukseen, eikä myöskään pahoinpitelyyn.

Oikeuslääkäri on luokitellut kuoleman luonnolliseksi: se johtui sairaudesta.

Kuolemansyylausunnossa todetaan, ettei järjestyksenvalvoja ole aiheuttanut miehelle vammoja, jotka olisivat vaikuttaneet tämän kuolemaan.

Poistettiin ravintolasta kahdesti

Esitutkinnasta selviää, että mies oli poistettu ravintolasta kahdesti.

Tämän jälkeen mies oli käynyt käsiksi ravintolan edustalla olleeseen naiseen. Järjestyksenvalvoja oli mennyt väliin, jolloin heidän välilleen oli syntynyt painitilanne.

Järjestyksenvalvoja kertoi rauhoitelleensa miestä, mutta miehellä oli hänen mukaansa raivonpuuska päällä, eikä tämä kuunnellut.

Siksi järjestyksenvalvoja oli pannut miehen maahan ja pitänyt tästä kiinni. Mies meni elottomaksi ja kuoli elvytysyrityksistä huolimatta.

Yritys rauhoittaa

Järjestyksenvalvoja kiisti käyttäneensä tilanteessa liikaa voimaa.

Syyttäjän mukaan silminnäkijöiden havainnot tukivat hänen kertomaansa. Yksi todistajista esimerkiksi sanoi, että järjestyksenvalvoja oli pitänyt miestä käsistä kiinni ja maannut kyljellään tämän vieressä, ei päällä.

Järjestyksenvalvojan tilanteessa käyttämää hallintaotetta syyttäjä pitää tarpeellisena ja puolustettavana keinona, kun otetaan huomioon tilannetta edeltävät tapahtumat.

Esitutkinnan mukaan järjestyksenvalvoja yritti hallintaotteellaan rauhoittaa miestä ja estää tämän pääsyn takaisin ravintolaan.

Jaa.
Exit mobile version