– Konnichiwa!
Jokainen luokkaan saapuva lapsi tervehtii reippaasti opettaja Akane Suzukia ja etsii oman istumapaikkansa.
Tässä ei olla äidinkielen tunnilla Tokiossa, vaan Helsingin Oulunkylässä.
Japani on näiden helsinkiläisten oppilaiden äidinkieli tai toinen kotikieli.
Noin joka viides helsinkiläinen puhuu äidinkielenään muuta kuin kotimaisia kieliä. Kaikkiaan pääkaupungissa puhutaan kielitilaston mukaan 145:tä eri äidinkieltä.
Tämä näkyy myös kaupungin kouluissa. Helsingissä oppilaille tarjotaan oman äidinkielen opetusta noin 50:llä eri kielellä.
Äidinkieltä opetetaan esimerkiksi arabiaksi, venäjäksi ja somaliksi, mutta mukana on myös muita harvinaisempia kieliä, kuten georgia, joruba, korea ja tigrinja.
– Lisäksi olisi muutama kieli, joita olisi tarve opettaa, mutta opettajaa ei ole löytynyt, koulutuskoordinaattori Kristina Stenberg sanoo.
Oman äidinkielen opetus järjestetään, jos ilmoittautuneita on vähintään neljä. Oppitunnit ovat perusopetusta täydentäviä eli osallistuminen niihin ei ole pakollista. Samassa ryhmässä voi olla oppilaita kaikilta vuosiluokilta 1.-9. luokan välillä.
Helsingin kaupungin koulutuskoordinaattori Kristina Stenbergin mukaan noin 4 500 oppilasta osallistuu vuosittain oman äidinkielen opetukseen, ja uusia kieliä lisätään valikoimaan tarpeen mukaan.
– On se aika iso urakka. Niitä kouluja on paljon ympäri kaupunkia, joista oppilaat kerääntyvät yhteen kouluun kielenopetukseen.
Suurimmissa kieliryhmissä opetus kuitenkin järjestyy usein oppilaan omalla koululla. Oman äidinkielen opetuksen järjestämisen kustannukset ovat noin 600 000 euroa vuodessa.
Opetusta tarjotaan, koska Helsingin mielestä on etu, että lapset ja nuoret oppivat omaa kotikieltään koulumaisessa ympäristössä.
– He siis oppivat myös lukemaan tai kirjoittamaan kielellä, jota vanhemmat tai lähipiiri eivät välttämättä opeta.
Stenbergin mukaan oman äidinkielen opetus tarjoaa oppilaille onnistumisen kokemuksia tutulla kielellä. Opetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden monikielisyyttä ja kotoutumista.
Samalla heillä on mahdollisuus kohdata muita lapsia ja nuoria, jotka ovat heidän kanssaan samalta kielialueelta.
Pienten koululaisten toivotaan oppivan suomea arjessa
Kielten oppimisella on myös toinen puoli. Suomenkielisessä peruskoulussa on pärjättävä suomella.
Jos lapsi ei Suomeen muuttaessaan osaa suomen kieltä, niin hän saa yhden vuoden perusopetukseen valmistavaa opetusta ennen siirtymistään suomenkieliseen opetusryhmään. Tällöin opetuksessa keskitytään erityisesti suomen kielen oppimiseen.
Helsinki on kuitenkin päättänyt, että kaikkein pienimpien koululaisten valmistava opetus on inklusiivista.
Se tarkoittaa, että suomea taitamaton 1.–2. luokan oppilas käy koulua oman ikäryhmänsä kanssa suomenkielisessä koululuokassa.
Kielitaidon toivotaan kertyvän arjessa.
Pedagoginen asiantuntija Leeni Siikaniemi Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimialalta kertoo, että luokanopettaja voi huomioida suomea vasta opettelevat oppilaat esimerkiksi käyttämällä kuvatukia sekä sanoittamalla arkisia tilanteita ja toistelemalla sanontoja.
– Se 1.–2. luokan sanasto, jolla arjessa ja koulunkäynnissä operoidaan, ei ole vielä samalla tavalla vaativaa kuin myöhemmin.
Siikaniemen mukaan tarkoitus ei kuitenkaan ole, että vieraskielinen ekaluokkalainen rämpii kouluvuoden läpi ummikkona.
Koulut saavat rahoitusta inklusiivisista oppilaista. Kääntöpuolena kuitenkin on, ettei kukaan varsinaisesti seuraa, miten koulut rahan käyttävät.
– Jos koulussa on vain yksi valmistavan luokan oppilas, se ei tuo suurta summaa rahaa. Silloin ei saada palkattua suomi toisena kielenä -opettajaa opettamaan valmistavan opetuksen oppilasta sillä rahalla. Se on yksi heikko kohta asiassa.
Koulun saama rahoitus voidaan siis käyttää siihen, että valmistavan opetuksen oppilas saa kohdennettua suomen kielen opetusta tai koulunkäynnin ohjaajan tukea, mutta raha voi myös valua koko koulun opetukseen tavalla tai toisella.
Helsinki katsoo, että nuorimmilla oppilailla integroituminen ryhmään on ensiarvoisen tärkeää suomen kielen taidon puutteesta huolimatta.
Sen sijaan kolmannesta luokasta lähtien oppilas voi käydä valmistavan luokan ja siten oppia suomea vuoden ajan myös toisessa koulussa kuin omassa lähikoulussa.
Lingalan ja wolofin kielen opettajaa etsitään yhä
Oulunkylän ala-asteen koulussa japani ei suinkaan ole ainoa opetettava äidinkieli.
Rehtori Mari Koivukangas kertoo, että koululla pidetään myös norjan, arabian, viron, somalin, englannin ja venäjän äidinkielen tunteja.
Loppukesästä Koivukangas etsi koululle uutta norjan opettajaa.
– Kesällä opettajien rekrytointi on haastavaa, joten hakemuksia ei tullut. Syksyisin tilanne on usein lupaavampi.
Koivukankaan mukaan norjan äidinkielenryhmässä on todennäköisesti noin kymmenen oppilasta.
Koulutuskoordinaattori Kristina Stenberg kertoo, että suurin haaste on se, että hakijat löytäisivät avoimet tehtävät. Siksi tietoa rekrytoinneista pyritään jakamaan kaikissa mahdollisissa verkostoissa.
– Tällä hetkellä puuttuu opettaja muun muassa hollannista, kantoninkiinasta, lingalasta, romanikielestä ja wolofista, Stenberg listaa.
Stenbergin mukaan oman äidinkielen opetus on kysytty palvelu. Sitä ovat hyödyntäneet myös paluumuuttajaperheet, joiden lapsi on oppinut vieraan kielen ulkomailla asuessa ja koti-Suomessa kielitaitoa halutaan ylläpitää.
– Englannin kysyntä tuntuu kasvavan koko ajan. Samoin pohjoismaisia kieliä kysytään aktiivisesti eli norjaa, islantia ja tanskaa. Myös näistä puuttuu tällä hetkellä opettaja.
