Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu vieraili tiistaina Golanin kukkuloilla.
Meri Naski,
Markus Heikkilä
Yhdysvaltain viranomaisten mukaan Israel ja Hamas ovat lähellä sopimusta Gazan tulitauosta. Asiasta kertoi Valkoisen talon tiedottaja John Kirby tiistaina Fox Newsin haastattelussa.
Kirbyn mukaan niin Yhdysvaltain kuin Israelinkin viranomaiset uskovat sovun olevan entistä lähempänä. Tiedottaja kuitenkin korostaa, ettei asiasta vielä ole täyttä varmuutta.
– Olemme olleet tässä tilanteessa aiemminkin, emmekä ole onnistuneet viemään asiaa maaliin, hän sanoo.
Reutersin lähteiden mukaan tulitaukosopimus voitaisiin allekirjoittaa tulevina päivinä. Sen myötä taistelut loppuisivat ja Hamasin Gazassa pitämät panttivangit voitaisiin vaihtaa palestiinalaisvankeihin.
Hamas antoi lausunnon, jonka mukaan sopimus on mahdollinen, jos Israel lopettaa uusien ehtojen asettamisen.
Netanjahu matkasi Golanin kukkuloille
Uutistoimisto Reuters kertoi aiemmin Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun matkustavan tiistaina Kairoon neuvottelemaan Gazan tulitauosta ja panttivankisopimuksesta. Reuters perusti tietonsa neuvotteluihin perehtyneisiin lähteisiin, joiden mukaan osapuolten odotetaan allekirjoittavan sopimus Gazan tulitauosta lähipäivinä.
Pääministerin tiedottaja Omer Dostri kiistää The Times of Israelille Reutersin tiedon, jonka mukaan Netanjahu olisi parhaillaan matkalla Egyptin pääkaupunkiin.
Uutistoimisto AFP:n mukaan Netanjahu piti tiistaina turvallisuuskatsauksen Israelin miehittämillä Golanin kukkuloilla.
Netanjahu, puolustusministeri Israel Katz sekä asevoimien ja kotimaan turvallisuusviraston johtajat vierailivat etuvartioasemilla Hermonvuoren huipulla ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun Israelin armeija valtasi sen, puolustusministeriö kertoi.
Syyrian vallankumouksen jälkeen Israel valtasi pienen alueen Syyriasta lisää, muun muassa strategisesti tärkeän Hermon-vuoren. Israel valtasi Golanin kukkulat Syyrialta vuonna 1967. Ainoastaan Yhdysvallat on hyväksynyt valtauksen.
– Hermonvuoren huippu toimii Israelin silminä tunnistamaan sekä läheisiä että kaukaisia uhkia, Katz sanoi.
Päivitetty 17.59: tarkennettu tietoja Netanjahun olinpaikasta tiistaina.