Intia aikoo poistaa digitaaliselta mainonnalta kuuden prosentin veron, jonka on arvioitu kohdistuvan etenkin amerikkalaisiin alan suuryrityksiin kuten Googleen, Metaan ja Amazoniin.
Intia haluaa höllentää verotusta miellyttääkseen Yhdysvaltoja ja välttääkseen presidentti Donald Trumpin kaavailemat tullimaksujen korotukset, uutistoimisto Reuters raportoi.
Uutistoimisto perustaa tietonsa nimettömään intialaiseen viranomaislähteeseen, joka seuraa maassa parhaillaan käytäviä budjettineuvotteluita.
Intian parlamentin on määrä äänestää ehdotuksesta tällä viikolla, jolloin vero mahdollisesti poistuisi jo huhtikuun alussa.
Intian talousministeriö ei ole toistaiseksi kommentoinut Reutersin väitteitä veron poistamisesta.
Lähde: Reuters