maanantai, 8 heinäkuun

Hanke on vasta suunnitteluvaiheessa. Professori Matti Tolvanen ei pidä pahana sitä, että ministeri keskittyy oman alueensa asioihin.

Vaasa sai perjantaina pitkästä aikaa ministerin, kun Joakim Strand aloitti eurooppa- ja omistajaohjausministerinä.

Strand tunnetaan sekä alueella että pääkaupunkiseudulla voimakkaana oman vaalipiirinsä ja etenkin Vaasan seudun viennin ja teollisuuden puolestapuhujana.

Häneen kohdistuu nyt kovat odotukset. Tarkoittaako paikallinen ministeri esimerkiksi sitä, että siltayhteys Vaasan ja Uumajan välille saadaan rakennettua?

Strandin visio on kova.

– Ennen vuoden 2030 loppua. Hanke on ollut olemassa tavalla tai toisella puheen tasolla sadan vuoden ajan. Tänä päivänä päättäjät ymmärtävät paremmin, miksi tarvitaan nordic connectoreja eikä baltic connectoreja, Strand vastaa viitaten siihen, että yhteistyö idän kanssa on maailman tilanteesta johtuen vaihtunut pohjoismaiseen yhteistyöhön.

Halvalla suurhanke ei synny. Strand arvioi, että kustannus tulisi olemaan miljardiluokkaa.

– Budjettia mielenkiintoisempaa on se, miten hanke rahoitetaan. Jos sille löytyy ulkopuolista rahoitusta, hinta on järkevä. Jos ei löydy, hinta on liian korkea.

Strandin mukaan jo kolme yksityistä sijoittajatahoa on ollut yhteydessä Merenkurkun neuvostoon hankkeen rahoituksesta. Strand kuului neuvoston hallitukseen ennen ministeriksi valintaansa.

Selvitysvaiheessa

Väylävirastosta kerrotaan, että selvitys on Merenkurkun sillasta on parhaillaan teossa ja valmistuu ensi vuonna.

Siinä käydään läpi muun muassa yhteyden teknistä suunnittelua sekä mahdollisia kustannuksia.

– Selvitys on tosiaan hallitusohjelmassa. Selvitys on nyt hyvin vahvasti vasta alkuvaiheessa, joten esimerkiksi sen budjetista on vaikea sanoa, kertoo Väyläviraston yhteiskuntasuhdejohtaja Anna Jokela.

Siltarumpu on mainettaan parempi

Pohjanmaalla muistetaan hyvin, millainen oli entisen liikenneministerin Ole Norrbackin (r.) vaikutus elokuussa 1997 avatun Raippaluodon sillan osalta. Norrback teki pitkän päivätyön kerätessään rahoitusta hankkeen toteuttamiseksi.

Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen ei pidä mitenkään tavattomana, mikäli Vaasan–Uumaja-siltahankkeeseen tulee aitoa siltarumpupolitiikan meininkiä. Termiä on käytetty Suomessa vuosien varrella monessa sävyssä.

– Ministerillä on täysi oikeus viedä asiaa eteenpäin, jos hän hyväksi katsoo. Ongelmaa ei juridisesti ole. Voi sanoa näin, että on alueelle eduksi, jos alueelta on ministeri.

Tolvanen sanoo, että ministerit voivat hyvillä mielin viedä oman alueensa hankkeita eteenpäin. Asiaan ei liity jääviysongelmia.

– Ainoa hyöty tulee varmaan ääninä, mutta se on täysin sallittua, että kannatus pysyy.

Tolvanen naurahtaa, että Suomesta löytyy runsaastikin esimerkkejä siltarumpupolitiikasta.

– Keski-Suomessa on paljon hyvin asfaltoituja teitä, hän viittaa Mauri Pekkarisen (kesk.) ministeriaikoihin.

Joakim Strand näkee termissä pelkästään hyviä merkityksiä.

– Suomea tulee kehittää monipuolisesti. Meillä on erilaista maailmanluokan osaamista eri puolilla, ja joskus se vaatii esimerkiksi liikenneratkaisua jonkun tehtaan ympärille. Aktiivinen elinkeinopolitiikka hyödyttää koko Suomea. En näe sitä siltarumpupolitiikkana, hän sanoo.

Jaa.
Exit mobile version