Vapaaehtoisia arkunkantajia tarvitaan yhä enemmän sukujen pienentyessä. Rakkaan ukin saattaminen viimeiselle matkalle oli Roosa Piispaselle liikkeelle laittava kokemus.
Hoitoalan opiskelija Roosa Piispanen, 23, osallistui noin 15 joensuulaisen kanssa uusien arkunkantajien koulutukseen Isossa Ristinkappelissa.
Joensuun evankelisluterilainen seurakuntayhtymä järjesti koulutuksen jo neljättä kertaa. Vapaaehtoisia arkunkantajia kysytään jatkuvasti enemmän.
– Joensuussa on seurakuntien ja sukujen apuna kolmisenkymmentä vapaaehtoista arkun kantajaa. Heitä tarvittiin viime vuonna 40 hautaustilaisuudessa, kertoo Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymän vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Sirpa Hiltunen.
Muutamissa tilaisuuksissa kantajina on ollut vain vapaaehtoisia.
Koulutusillan aikana hautajaisissa vapaaehtoistyötä jo vuosia tehneet kertoivat kokemuksistaan arkunkantajina. Jokainen koulutukseen osallistuja myös kokeili arkun kantoa.
– Nyt harjoitellaan 90 kiloa painavalla arkulla, mutta se voi painaa paljon enemmänkin. Kantajan tehtävään käy kuitenkin lähes jokainen, rohkaisee Kaija Pesonen, joka toimii yhtenä arkunkantajien yhteyshenkilöistä.
Koulutukseen osallistui kaikenikäisiä joensuulaisia nuorista eläkeläisiin. Illan tunnelma oli samaan aikaan kunnioittava ja arkinen.
Ukin arkuttaminen ja arkun kantaminen herätti ajatuksen vapaaehtoistyöstä
Roosa Piispanen pitää arkunkantajan tehtävää tärkeänä vapaehtoistyönä. Hän aikoi jättää yhteystietonsa koulutusillan päätteksi ja ottaa pestin vastaan.
– Meillä on täällä Suomessa paljon yksinäisiä vanhuksia, ja senkin takia tämä on tärkeä tehtävä. Jokaiselle kuuluu arvokas ja kunnioittava viimeinen matka, Piispanen pohtii.
Vapaaehtoiset arkunkantajat eivät tiedä kenen arkkua he kantavat, elleivät omaiset erikseen halua tuoda sitä esiin.
Kantaminen yhdessä usean henkilön kanssa vaatii koordinointia. Harjoittelu auttaa myös kantoliinojen kanssa toimimista. Teknisesti haastavin hetki kantajille on arkun laskeminen hautaan.
– Kuolema on luonnollinen osa meidän jokaisen elämää. Siihen voi surun lisäksi liittyä myös lohtua silloin kun kärsimys päättyy, Piispanen sanoo.
Hän opiskelee parhaillaan terveydenhoitajaksi ja on kohdannut kuolemaa myös perhepiirissä.
Roosa Piispaselle oman ukin kuolema ja saattomatka oli levollinen kokemus. Hänen mielestään hautajaisten ei tarvitse olla vain surullinen hetki, koska silloin myös juhlitaan lähtijän elämää.
– Ukin kuoltua vuosi sitten laitoimme yhdessä suvun naisten kanssa hänet arkkukuntoon. Pesimme ja puimme hänet ja kävin mummon apuna sopimassa hautajaisjärjestelyistä, kertoo Piispanen.
