Rovaniemen kaupungin mukaan yhtiöön tehdyssä sisäisessä tarkastuksessa on ilmennyt asioita, joiden vuoksi poliisille on tehty tutkintapyyntö.
Jari Peltoperä,
Annu Passoja,
Vesa-Pekka Hiltunen
Rovaniemen kaupunki vapautti tiistaina yhtiön hallituksen tehtävistään ja nimitti uuden hallituksen. Yhtiön uusi hallitus vapautti tehtävästään Rovaseudun Markkinakiinteistöjen toimitusjohtajan Antti Herajärven. Toimitusjohtaja jättää työtehtävänsä välittömästi.
Rovaniemen kaupunginhallitus päätti tiistaina ohjeistaa yhtiökokousedustajana toimivaa kaupunginjohtaja Ulla-Kirsikka Vainiota nimittämään yhtiölle uuden hallituksen osakkeenomistajien yksimielisellä päätöksellä.
Rovaniemen kaupunki on Rovaseudun Markkinakiinteistöt Oy:n ainoa omistaja.
Rovaniemen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Susanna Viitalan mukaan yhtiöön kohdistuvassa sisäisessä tarkastuksessa on ilmennyt asioita, jotka edellyttävät tutkimista.
– Kaupunginhallitus katsoi yksimielisesti, että yhtiön toiminnan ja käynnissä olevien selvitysten turvaamiseksi sekä luottamuksen palauttamiseksi on syytä tehdä tällaiset toimenpiteet, sanoo Susanna Viitala.
Rovaniemen kaupunki on tehnyt asioihin liittyen poliisille tutkintapyynnön. Lapin poliisi vastaanotti tutkintapyynnön maanantaina, mutta poliisi ei tässä vaiheessa kerro asiasta enempää.
Potkut saanut toimitusjohtaja: En tiedä, mistä on kyse
Pois potkittu Antti Herajärvi sanoo, ettei hän tiedä, mistä tutkintapyynnössä on kyse.
– En osaa todellakaan sanoa, mihin tämä liittyy. Minua ei ole informoitu.
Herajärvi kertoo yrittäneensä saada päätöksentekijöiltä asiasta viime tuntien aikana lisätietoja, mutta tuloksetta.
Hän myöntää, että tutkintapyyntö kuulostaa vakavalta mutta kiistää tehneensä mitään laitonta.
– En missään nimessä ole tehnyt, en todellakaan.
Herajärvi sanoo Markkinakiinteistöjen tehneen tänä vuonna hyvää tulosta ja hallituksen tehneen hartiavoimin töitä yhtiön tuloskunnon hyväksi.
Pois potkitun hallituksen puheenjohtajana toiminut Mika Kansanniva oli niin ikään ymmällään tilanteesta. Tutkintapyynnön syitä ei Kansannivan mukaan ole hänellekään kerrottu.
– Ihan lehtitietojen varassa tässä ollaan, Kansanniva tyytyi toteamaan.
Rovaseudun Markkinakiinteistöt Oy vuokraa yrityksille toimitiloja sekä vuokraa ja ylläpitää tapahtuma-alueita.
14.5 klo 18.12 jutun otsikkoon tarkennettu, että toimitusjohtaja ja hallitus saivat potkut.
15.5. kello 9.11. Lisätty faktaboksi ja poliisin vahvistus tutkintapyynnöstä.