perjantai, 4 lokakuun

Virus leviää vain läheisessä kontaktissa veren ja eritteiden välityksellä. Virus on aiheuttanut huolta myös Saksassa, mutta Hampurin tautiepäily osoittautui perättömäksi.

Ruanda on valmis aloittamaan rokotetestit Marburgin virukseen.

Kyseessä on harvinainen, mutta hyvin vaarallinen virus, joka aiheuttaa hengenvaarallista verenvuotokuumetta.

Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan tautiin ei ole tähän mennessä ollut hoitokeinoa tai toimivaa rokotetta.

Ruandassa on havaittu syyskuussa kaikkiaan 36 tapausta, ja 11 tartunnan saaneista on kuollut.

Saksassa epäiltiin tartuntaa

Keskiviikkona Hampurin poliisi eristi päärautatieaseman tautiepäilyn takia. Kaksi henkilöä kuljetettiin sairaalaan ja eritykseen, mutta torstaina uutisoitiin, että heidän osaltaan tartuntaepäily osoittautui perättömäksi.

Leviää vain läheisessä kontaktissa

Keskimäärin tartunnan saaneista kuolee noin puolet ja korkeintaan jopa noin 88 prosenttia.

Marburg-virus on sukua Ebola-virukselle. Se leviää veren ja eritteiden välityksellä, myös pinnoista ja esimerkiksi vaatteista.

Marburgin taudin oireita ovat muun muassa äkillinen kuume, lihas- ja päänsärky, ripuli ja sisäiset ja ulkoiset verenvuodot.

Taudin itämisaika tartunnasta oireisiin vaihtelee kahdesta noin 21:een päivään.

Viruksen uskotaan olevan lähtöisin hedelmälepakoista, apinoista ja muista sairastuneista nisäkkäistä.

Missä virusta on havaittu?

Marburgin virusta on levinnyt lähinnä Afrikan keskiosissa ja päiväntasaajan seuduilla. Viimeisimmät tapaukset on havaittu Ruandassa, jonka viranomaiset seuraavat 410:tä kontaktia.

Vakavimmista tautiryppäistä on pari vuosikymmentä aikaa: Angolassa virukseen kuoli 329 ihmistä vuonna 2005 ja Kongon demokraattisessa tasavalla 128 vuonna 1998.

Tämän lisäksi tautitapauksia on ollut pääosin Ugandassa sekä Tansaniassa, Keniassa, Ghanassa Etelä-Afrikassa ja Guineassa.

Marburg-virus tunnistettiin ensimmäisen kerran vuonna 1967, kun 31 sairastui ja seitsemän kuoli yhtä aikaa puhjenneissa tautiryppäissä Saksan Marburgissa ja Frankfurtissa sekä Serbian Belgradissa. Tartuntojen lähteeksi jäljitettiin Ugandasta tuodut vihermarakatit.

Reuters, AFP

Päivitetty 3.10. kello 12:56 tiedolla tartuntaepäilyn perättömyydestä Saksassa.

Jaa.
Exit mobile version