Alus on ankkurissa Karlskronan ulkopuolella Etelä-Ruotsissa.
Ruotsin rannikkovartiosto ja muut viranomaiset ovat yhä takavarikoidulla Vezhen-aluksella jatkamassa esitutkintaa, joka liittyy Itämerellä havaittuun uuteen kaapelirikkoon. Asiasta kertoo merivartioston tiedottaja uutistoimisto TT:lle.
– Ruotsalaiset viranomaiset ovat paikalla, mukaan lukien rannikkovartiosto. Avustamme esitutkinnassa, koska meillä on osaamista ja kokemusta laivoista, sanoi tiedottaja Mattias Lindholm.
Alus on ankkurissa Karlskronan ulkopuolella Etelä-Ruotsissa. Rannikkovartiostolla ei ollut antaa arviota siitä, kuinka kauan tutkintaan menee. Alus voidaan vapauttaa, jos syyttäjä päättää kumota takavarikointimääräyksen.
Tutkintaa johtava syyttäjä Mats Ljungqvist sanoi aiemmin viranomaisten toimineen erittäin nopeasti heti epäilysten herättyä ja että useita tutkintatoimia on jo tehty.
Vezhen purjehtii Maltan lipun alla, ja sitä operoi bulgarialainen yhtiö.
Meriliikenteen julkisia paikannustietoja keräävältä Marinetraffic-sivustolta näkyy, että alus oli tiistaina puolenpäivän tienoilla yhä ankkurissa Karlskronan lähellä paikalla, jonne Ruotsin viranomaiset sen saattoivat viikonlopun vaurion havaitsemisen jälkeen.
Vezhenin lähellä on ruotsalainen partioalus.