tiistai, 7 tammikuun

Lahjakkaat musiikin harrastajat tähtäävät kilpailuihin. Samaan aikaan yhtä useampi harrastaja kamppailee oman jaksamisen kanssa.

Lapset ja nuoret aloittavat edelleen aktiivisesti soittoharrastuksen, mutta osalle pitkäjänteinen harrastaminen on entistä haastavampaa. Harrastus lopetetaan helpommin kuin aikaisemmin.

Esimerkiksi viulunsoiton tavoitteellinen harrastaminen on vähentynyt Suomessa. Tämä selviää Suomen musiikkiopistojen liiton jäsenkyselystä. Tästä huolimatta viulu on musiikkiopistoissa toiseksi suosituin soitin pianon jälkeen.

Harrastamisen haasteet näkyvät myös liiton jäsenkyselyissä. Opettajat toivovat koulutusta siihen, kuinka erilaiset neuropsykologiset oireet voi ottaa huomioon. Tunnilla ne näkyvät esimerkiksi keskittymisvaikeutena ja tunteiden sääntelyn haasteina.

Kuopion konservatorion opettaja Katja Kankaanpää tunnistaa ilmiön. Kankaanpää on opettanut viulunsoittoa yli 20 vuotta. Erilaiset oppilaan jaksamiseen vaikuttavat oireet heijastuvat työhön säännöllisesti.

Kankaanpään mielestä harrastuksen pitäisi tukea kipuilevaa lasta tai nuorta.

– Auttaisi mieluummin kuin toisi lisää paineita ja vaikeuksia.

Tilanteesta pääsee yli esimerkiksi tarjoamalla oppilaalle mahdollisimman mukavaa ja helposti opittavaa soitettavaa.

Välillä oppilaat haluavat pitää välivuoden. Se on mahdollista, mutta Kankaanpää on huomannut, että sen jälkeen vain harva palaa takaisin tunneille.

Myös lahjakkaan oppilaan kanssa on mietittävä sopivia haasteita

Oppilaiden keskittymistä koettelee myös se, että viulu on vaikea soitin. Pelkästään oikean soittoasennon löytämiseen kuluu paljon aikaa ensimmäisen vuoden aikana.

Välillä vastaan tulee poikkeuksellisia lahjakkuuksia. Yksi sellainen on Pohjois-Savon Tuusniemellä asuva 15-vuotias Akari Itkonen, jota Kankaanpää on opettanut kuusi vuotta.

Videolla Akari Itkonen kertoo, kuinka ihastui viuluun jo kaksivuotiaana.

Alku oli kuitenkin haastava myös Itkoselle. Hän muistaa itkeneensä turhautuneena, kun ei oppinut uutta kappaletta.

– Oppimisen ilo oli kuitenkin niin suurta, että se vei eteenpäin, hän kertoo.

Kankaanpää mielestä myös lahjakkaan oppilaan luotsaaminen eteenpäin niin, että oppilaan itselleen asettamat tavoitteet toteutuvat, on haasteellista. Tasapainoa haetaan erityisesti siinä, kuinka paljon oppilaalta voi vaatia.

– Milloin on oikea hetki antaa lisää haasteita ja milloin on oikea hetki löysätä?

Videolla Akari Itkonen kertoo, millaista on, kun harjoittelu vie mennessään.

Tänä vuonna järjestetään nuorille soittajille kolmet viulukilpailut

Parhaillaan Akari Itkonen seuraa ensimmäistä kertaa elämässään viulukilpailua. Kuopion viulukilpailu järjestetään viiden vuoden välein, joten edellisen kilpailun aikana Itkonen oli vasta 10-vuotias.

Kilpailun seuraaminen on Itkoselle tärkeä kokemus, koska hän aikoo osallistua helmi-maaliskuun vaihteessa Juhani Heinonen – viulukilpailuun Jyväskylässä.

Solisteiksi haluaville nuorille viulisteille tämä vuosi on näyttöjen vuosi. Kuopion ja Jyväskylän kilpailut ovat nuorille soittajille tarkoitettuja kansallisia kilpailuja. Toukokuussa järjestetään kansainvälinen Jean Sibelius -viulukilpailu.

Omasta tulevaisuudestaan viulistina Itkonen ei osaa vielä sanoa tarkemmin.

– Ehkäpä osallistun niihin kaikkiin. Olisihan se hienoa olla mukana Sibelius-kilpailussa.

Jaa.
Exit mobile version