Saara Särmän kolumni: Jokainen on luotu liikkumaan, vaikka uskoin vuosikymmenet ”totuuteen”, jolla ei ole mitään pohjaa

Liikuntaan ja terveyteen liittyvien uskomusten ei saa antaa ohjata yhteiskunnallista päätöksentekoa, Särmä kirjoittaa.

Saara Särmätutkijatohtori

Huomasin taannoin, että olin pitänyt totena itseeni liittyvää asiaa, joka ei ollenkaan pitänyt paikkaansa. Olin ajatellut, että en voi olla liikunnallinen tai hyvä liikunnassa, koska olen lihava.

Liikuntaan ja terveyteen liittyy monia ajatusluutumia, jotka voivat olla haitallisia sekä yksilön että yhteiskunnan tasolla.

Aloitin syksyllä kuntosaliharjoittelun ohjatussa pienryhmässä ja sain viikoittain palautetta, että osaan tehdä liikkeet oikein ja tekniikkani on hyvä. Joka ikinen viikko huomasin selitteleväni, että oikealla tekniikalla tehty harjoitus käy jotenkin vahingossa.

Hiljattain rohkaistuin julkaisemaan Instagramin tarinoissa videon, jossa teen maastavetoa. Sain monta hyvää tekniikkaa ihailevaa kommenttia paljon salilla käyviltä ihmisiltä. Taas huomasin selitteleväni: ”Ihan outoa, kuinka voin osata, kun en yhtään ole sellainen liikunnallinen ihminen.”

Lopulta aloin hämmästellä omaa selittelyäni ääneen ja sainkin vastaukseksi terävän huomion, että meille lihavillehan on aina uskoteltu, ettemme voi olla liikunnallisia, koska olemme lihavia.

Olen siis vuosikymmenet aivan turhaan uskonut tähän ”totuuteen”, jolla ei ole mitään pohjaa. Lisäksi olen kuvitellut, etten voi löytää liikunnan iloa, koska en ole liikunnallinen.

Meille lihaville on aina uskoteltu, ettemme voi olla liikunnallisia, koska olemme lihavia.

Tällaiset sisäistetyt kulttuuriset uskomukset toimivat tehokkaasti liikkumisharrastuksen aloittamisen esteenä. Lisäksi tutkimuksissa on havaittu lihavien ihmisten liikkumiselle myös muita kulttuurisia ja sosiaalisia esteitä. Niitä ovat esimerkiksi kokemukset häirinnästä, pilkasta sekä huonosta ja epäasiallisesta kohtelusta liikuntaa harrastaessa. Näidenkin taustalla lienee ajatus, että liikkuminen ei kuulu lihavalle, siksi häntä voi pilkata tai häiriköidä.

Kaikkihan hyvin tiedämme, että liikunnalla on sekä mielenterveyttä että fyysistä terveyttä edistäviä vaikutuksia. Jos liikunnan parissa jatkuvasti kokee olevansa väärässä paikassa ja vääränlainen, on äärimmäisen vaikeaa päästä kiinni liikunnasta saataviin hyötyihin.

Samaan sarjaan kuuluva mutta oikeastaan vastakkainen uskomus esiintyy julkisuudessa toistuvasti. Siinä vakavasti sairastunut ihminen tai hänen läheisensä kertoo, kuinka sairastunut on aina syönyt terveellisesti ja liikkunut paljon.

Toisin sanoen, henkilö on tehnyt ”kaiken oikein” ja siitä huolimatta sairastunut. Yleinen uskomus näyttää olevan, että vakavat sairaudet voi välttää omalla toiminnallaan.

Jos vallalla olevien uskomusten mukaan sairastumiseen ja sairauksista paranemiseen voi noin vain vaikuttaa omalla toiminnallaan ja reippaudellaan, on vaara, että tästä aletaan vetää yhteiskunnallisia johtopäätöksiä.

Yleinen uskomus näyttää olevan, että vakavat sairaudet voi välttää omalla toiminnallaan.

Kun ministeriö pyysi kansalaisia arvioimaan, ketä pitäisi terveydenhuollossa hoitaa ja millä tavoin, on hyvin todennäköistä, että erinäiset uskomukset ohjaavat kansalaisten päättelyä.

Kun kysely vieläpä ohjaa arvioimaan, onko kaikilla ihmisillä oikeus samoihin palveluihin, vaikka he eivät olisi pitäneet itsestään huolta, ollaan todella vaarallisilla vesillä.

Monimutkaiset biologiset prosessit, joihin vaikuttavat perimä, elinolot ja elintavat mutkikkaassa keskinäisessä vuorovaikutuksessa, typistyvät yksilön tahdon asiaksi ja monet sairaudet itseaiheutetuiksi.

Esimerkki: jos lihava sairastaa ihan mitä vain, se voidaan leimata lihavuuden syyksi ja näin ollen johtopäätellä, että hän ei ole pitänyt itsestään huolta eikä siten ansaitse hoitoa.

Entä jos ohut ihminen rikkoo selkänsä väärällä tekniikalla tehdyssä maastavedossa, eikö sekin ole itseaiheutettua? Miksei hän hankkinut valmentajaa varmistamaan, että tekniikka menee oikein?

Voisin luetella loputtoman määrän esimerkkejä siitä, miten liikunnasta on aiheutunut haittaa terveydelle. Eikä silloin koskaan väitetä, että ihminen ei olisi pitänyt itsestään huolta ja ei siten ansaitsisi hoitoa.

Jättäisin hoidontarpeen arvioinnin ammattilaisille, joita ohjaavat eettiset säädökset, enkä kansalaisten uskomusten varaan.

Saara Särmä

Kirjoittaja on feministi, joka purkaa yhteiskunnallisia turhaumiaan ja maailmantuskaansa kuntosalilla rautaa nostamalla.