76-vuotias Kirsti Nordlund on poikkeustapaus, sillä hän on muuttamassa vanhusten ympärivuorokautisesta palvelukodista takaisin omaan kotiinsa.
Varsinais-Suomessa Salossa toimivan palvelukeskus Ilolansalon työntekijät eivät muista uraltaan toista vastaavaa tapausta.
Vielä yllättävämmän Nordlundin kotiutumisesta tekee se, että hänet ehdittiin siirtää viime keväänä terveyskeskussairaalassa saattohoitoon. Yle on nähnyt lääkärin tekemän kirjauksen saattohoitopäätöksestä, joka purettiin viikkoa myöhemmin.
Vastaavanlaisia onnistumistarinoita voisi olla enemmän, jos vanhustenhoidossa kiinnitettäisiin huomiota toimintakyvyn tukemiseen ja kuntouttamiseen.
Näin uskoo tutkijatohtori Sinikka Lotvonen Oulun yliopiston GeroNursing Centrestä, jossa tutkitaan iäkkäiden kuntoutumista edistävän hoitotyön vaikuttavuutta.
Palvelukodista kotiutuminen on harvinaista, mutta Lotvosen mukaan täysin mahdollista silloin, kun hoidon syynä on liikuntakyvyn ja yleiskunnon heikentyminen. Usein iäkkäiden kuntoutumisen mahdollisuudet kuitenkin aliarvioidaan.
– Kuntoutumiselle ei ole ikärajaa. Lihakset vahvistuvat, kun niitä käytetään.
Saattohoitopäätöksen purkaminen ääriharvinaista
Ikääntyneiden toimintakyvyn tukeminen ei ole pieni asia. THL:n ylläpitämän Sotkanetin tilaston mukaan joka kolmas 75 vuotta täyttänyt joutuu sairaalahoitoon.
Kuntoutumista edistävää hoitoa pitäisikin Sinikka Lotvosen mukaan lisätä erityisesti sairaaloissa ja vuodeosastoilla
– Jos liikuntakyky on ollut heikko jo sairaalan joutuessa, saattaa se heikentyä parissa viikossa niin, että kotona itsenäisesti pärjääminen ei ole enää mahdollista, Lotvonen toteaa.
Juuri näin kävi Kirsti Nordlundille, joka joutui sairaalahoitoon kaaduttuaan pahasti kotonaan.
Vuodeosastolla Nordlund sairasti useita peräkkäisiä infektioita, joiden takia hänen yleiskuntonsa romahti. Tilanne näytti niin huonolta, että hoitava lääkäri teki huhtikuussa saattohoitopäätöksen. Läheiset kutsuttiin paikalle jättämään hyvästit.
– Se, että äiti on ylipäätään elossa, on jonkinlainen ihme. En olisi ikinä voinut kuvitella, että hän voisi muuttaa vielä takaisin omaan kotiin, poika Timo Virtanen toteaa.
Tampereen yliopiston palliatiivisen lääketieteen professori, ylilääkäri Juho Lehto vahvistaa, että saattohoitopäätöksen kumoaminen on äärimmäisen harvinaista. Saattohoitopäätös tehdään silloin, kun lääkäri katsoo kuoleman olevan lähellä, eikä parantava hoito ole enää mahdollista.
– Lääkärin ennustus ei osu aina oikeaan, ja joskus harvoin potilaan tilanne voi vastoin odotusta kääntyä paremmaksi, hän selittää.
Varsinais-Suomen hyvinvointialueella ei palliatiivisen keskuksen ja kotisairaaloiden ylilääkäri Sanna Maulan mukaan ole tilastoa kumotuista saattohoitopäätöksistä. Myös hänen mukaansa saattohoitopäätösten purkuja tapahtuu ani harvoin.
Toimintakyvyllä suuri merkitys ihmisarvolle
Kun Kirsti Nordlund heinäkuussa muutti palvelukotiin, hänen terveydentilansa oli parempi. Fyysisesti hän oli kuitenkin todella heikossa kunnossa.
Aluksi hänet nostettiin sängystä pyörätuoliin henkilönostimen avulla. Hän tarvitsi apua myös syömiseen.
– Makasin tuossa sängyllä, niin jalat nousivat sängyn pinnasta kymmenen senttiä. Se oli lähtöpiste, Nordlund kuvailee.
Avainhenkilöksi nousi Ilolansalossa työskentelevä fysioterapeutti Johanna Taka-Anttila, joka näki tilanteessa toivoa. Hänen mielestään Kirsti Nordlund ei kuulunut vuodepotilaaksi. Myös Nordlund itse oli äärimmäisen motivoitunut kuntoutukseen.
Hän pääsi fysioterapeuttiopiskelijan harjoitusasiakkaaksi, minkä ansiosta tapaamisia oli normaalia enemmän. Taka-Anttilan mukaan tämä on osasyy siihen, miksi kuntoutuminen on ollut niin nopeaa.
Nordlundille laadittiin henkilökohtainen kuntoutussuunnitelma, johon kuului muun muassa lihasten vahvistusta kuntopyörällä, kuminauhalla, kahvakuulalla ja palloharjoitteilla. Aluksi Nordlund tarvitsi ennen kaikkea rohkaisua, sillä kaatumisesta oli jäänyt pelkoja.
Videolla fysioterapeutti Johanna Taka-Anttila kertoo, että tähän pisteeseen on päästy pienten, realististen tavoitteiden kautta.
Ensimmäinen edistysaskel tapahtui, kun Nordlund pystyi omin voimin nousemaan istumaan vuoteen reunalle. Seuraavaksi hän opetteli seisomaan rollaattoria vasten.
Puolen vuoden aikana hän on oppinut kävelemään tuetusti ja pyörätuoli vaihdettu pienempään kokoon.
– Se, että nousee itse istumaan suihkutuoliin sen sijaan, että makaa suihkutettavana sängyllä, on todella merkittävä asia asukkaan arvolle, mitä me muut emme edes ymmärrä, tiivistää Ilolansalon palveluneuvoja Pasi Mäenpää.
Kotiinmuutto häämöttää
Kuntoutumista edistävä hoitotyö ei vaadi tutkijatohtori Sinikka Lotvosen mukaan enempää työntekijöitä vaan toimintakulttuurin muutosta.
Arki hoivakodeissa on usein passivoivaa, vaikka sen ei tarvitsisi olla.
Kuntouttava hoito mainitaan Lotvosen mukaan palvelukotien mainoksissa ja strategioissa. Käytännöt kuitenkin vaihtelevat, eikä hoito useinkaan perustu asiakkaan toimintakyvyn arviointiin tai ole tavoitteellista ja suunnitelmallista.
Kaikissa palvelukodeissa ei ole edes omaa fysioterapeuttia laatimassa asiakkaille kuntoutussuunnitelmia.
– Liikkumisen ja aktiivisuuden tukemisen tulisi olla yhtä tärkeä osa iäkkäiden hoitoa kuin lääkehoidon, ravitsemuksen ja hygienian. Jostain syystä toimintakyvyn tukeminen kuitenkin usein laiminlyödään ja sitä ei pidetä tärkeänä, Lotvonen harmittelee.
Kirsti Nordlund kehuu hoitajien ammattitaitoa, mutta joutuu välillä muistuttamaan, ettei häntä saa palvella liikaa.
– On ollut pakko sanoa, että pyydän apua, jos tarvitsen. He ovat niin tottuneita auttamaan, että se tulee varmaan luonnostaan.
Nordlundin hoitosuunnitelmaan on kirjattu, että hoitajien on kävelytettävä häntä päivittäin. Kotiinmuutto onnistuu, kun kävely tulee varmemmaksi.
Ajatus siitä tuo kyyneleet silmiin.
– Olen maksanut vuoden yhtiövastikkeita uskoen, että pääsen vielä kotiin. Se tuntuu aivan ihanalta.
