torstai, 24 lokakuun

Sähköautoja on kaikkein vähiten alueilla, joissa niitä tarvittaisiin kaikkein eniten liikenteen päästöjen vähentämiseen, kertoo tuore raportti.

Sähköautoja on kaikkein vähiten siellä, missä ne olisivat ainoa ratkaisu liikenteen päästöjen vähentämiseen, kertoo tuore Kalevi Sorsa -säätiön raportti.

Raportin mukaan liikenteessä oikeudenmukaisuus ei tällä hetkellä toteudu: sähköautoja on eniten alueilla, joissa on lyhyet etäisyydet ja hyvät joukkoliikenneyhteydet eli alueilla, joissa kaikki eivät välttämättä tarvitse autoa lainkaan.

Vähiten sähköautoja on puolestaan niillä alueilla, joissa välimatkat ovat pitkiä, julkinen liikenne ei toimi ja pyöräilyreititkin usein turvattomia.

Kalevi Sorsa -säätiö on sosiaalidemokraattista puoluetta lähellä toimiva ajatuspaja.

Tuet suosivat hyvätuloisia

Sähköautoilua on pyritty lisäämään esimerkiksi sähköautojen hankintatuella, latauspisteiden rakentamisen tuella sekä autojen romutuspalkkiolla.

Raportin mukaan nämä toimet kuitenkin suosivat ihmisiä, joilla on jo valmiiksi varaa ostaa uusi auto. Kaupungeissa asuvien tulotaso on keskimäärin korkeampi kuin harvaan asutuilla alueilla.

Talouden vaikeudet ovat myös hidastaneet sähköautojen kauppaa ja nostaneet bensiiniautojen suosiota.

Ylen aamussa vieraillut autoalan keskusliiton toimitusjohtaja Tero Lausala toteaa, että sähköautojen ja bensiiniautojen väliset hintaerot ovat merkittävät: uuden bensa-auton keskihinta oli viime vuonna noin 30 000 euroa, täyssähköauton yli 50 000 euroa ja ladattavan hybridin yli 60 000 euroa.

Lausala peräänkuuluttaa tukimuotoja, joilla etenkin lapsiperheet, nuoret aikuiset ja pienituloiset voisivat hankkia myös uudemman auton.

Päästövähennyksiä pidetään epäreiluina

Raportin mukaan maaseudulla suuri osa ihmisistä kokee liikenteen päästöjen vähentämistoimet erittäin epäreiluiksi. Esimerkiksi polttoaineen hinnankorotuksia pidetään epäoikeudenmukaisina, kun vaihtoehtoja liikkumiseen ei ole.

Pohjois-Savon ely-keskuksen liikennejärjestelmäasiantuntija Salla Airaksinen toteaa, että ihmisiä sähköautoissa huolettavat myös sähköauton toimintavarmuus ja latausmahdollisuudet.

– Muualla kuin päätieverkkojen varsilla, joissa latausinfraa ei ole kattavasti, niin varmasti ihmisiä huolettaa se, miten omaa autoa pystyy lataamaan ja kuinka pääsee liikkumaan arjen matkat mahdollisimman sujuvasti ja vaivattomasti, Airaksinen totesi Ylen aamun haastattelussa.

Sähköautoissa myös hyviä puolia

Asiantuntijat näkevät tulevaisuudessa kuitenkin valoa: Käytettyjä sähköautoja tulee yhä enemmän markkinoille ja hinnat laskevat. Myös sähköautojen latausverkosto tihenee.

Kalevi Sorsa -säätiön raportin mukaan osa ihmisten asenteista perustui myös väärään tietoon esimerkiksi siitä, kuinka energiatehokkaita sähköautot ovat bensa-autoihin verrattuna.

Maaseudulla sähköautossa voi olla etuja, joita ei aina tule ajatelleeksi. VTT:n tutkimuspäällikkö Eetu Pilli-Sihvola kertoo esimerkiksi, että omakotitaloissa asuvilla on usein kaupunkilaisia paremmat mahdollisuudet ladata sähköautoa kotona.

Koko keskustelun voi katsoa Yle Areenasta.

Jaa.
Exit mobile version