perjantai, 4 lokakuun

Tuuli tyyntyy illaksi ja se nostaa pörssisähkön hintaa.

Kuva: Samuli Huttunen / Yle

Huomenna lauantaina pörssisähkö kallistuu iltaa kohden ja on kalleimmillaan parhaaseen saunan lämmittelyn aikaan.

Hinta kipuaa illalla seitsemältä yli 37 senttiin kilowattitunnilta.

Hintaa nostaa vähäinen tuulivoiman tuotanto, sillä sääennusteen mukaan tuuli heikkenee iltaa kohti.

Myös ydinvoimaa syntyy yhä edelleen tavonomaista vähemmän, koska Olkiluoto 2:n ydinvoimalan vikaantunut laitos käynnistyy vasta sunnuntaina. Myös Loviisan ydinvoimala palaa tuotantoon, kun sen vuosihuolto päättyy huomenna lauantaina.

Aamulla ja vielä iltapäivällä sähkö on edullista.

Nyt sähkön hinta on kallistumassa lauantaina perjantain hintaan verrattuna. Yleensä sähkön hinta halpenee hieman viikonloppuisin.

– Kyllä näin on, kun keskimääräistä hintaa tarkastatellaan pitkällä aikavälillä, johtaja Pekka Salomaa Energiateollisuudesta vahvistaa.

Syynä viikonlopun edullisempaan hintaan on se, että sähkön kulutus vähenee silloin arkipäiviin verrattuna.

Muokattu. Lisätty 4.10.2024 kello 14:38 tieto Loviisan ydinvoimalasta sekä viikonlopun arkipäiviä alhaisemmasta sähkön hinnasta.

Jaa.
Exit mobile version