keskiviikko, 4 joulukuun

Hyvinvointialueilla samasta työstä pitäisi maksaa sama palkka. Pirkanmaalla ero sairaanhoitajan palkassa on jopa 800 euroa. Tilanteen korjautumiseen saattaa mennä jopa vuosia.

Emma Hinkula,

Elina Nieminen

Suomen suurimmalla hyvinvointialueella samaa työtä tekevillä sairaanhoitajilla voi olla palkoissaan jopa 800 euron ero.

Nyt Pirkanmaan hyvinvointialueella (Pirha) samaa työtä tekevän sairaanhoitajan alin palkka on 2 863,56 euroa ja ylin 3 676,49 euroa.

Ero palkoissa voi kestää vielä vuosia. Pirha kertoi muutama viikko sitten, että sen palkkaharmonisoinnin pitää olla valmiina viimeistään 2028.

Harmonisoinnilla tarkoitetaan sitä, että samasta tai yhtä vaativasta työstä on maksettava samaa palkkaa. Palkan määräytymisperusteiden on lisäksi oltava yhteneväiset vaativuudeltaan samanlaisessa työssä.

Alun perin harmonisoinnin oli tarkoitus olla valmiina ensi vuoden lopulla.

– Työntekijät ovat hyvin pettyneitä, kuvaa Tehyn koordinoiva pääluottamushenkilö Kimmo Mäkelä Pirkanmaan hyvinvointialueelta.

Kimmo Mäkelä kertoo videolla työntekijöiden tuntemuksia palkkaharmonisoinnin venymisestä.

Pirhan työntekijät ovat Mäkelän mukaan luottaneet siihen, että hyvinvointialue hoitaa palkkojen yhdenmukaistamisen aiemman sopimuksen mukaisesti vuoteen 2025 mennessä.

Palkkojen yhtenäistämisen venyminen vaikuttaa Mäkelän mukaan Pirhan vetovoimaan työnantajana. Se vaikuttaa siihenkin, miten se saa pidettyä jo olemassa olevat työntekijät.

Hän uskoo, että erityisesti hyvinvointialueiden rajalla asuvat saattavat vaihtaa työpaikkaa paremman palkan vuoksi.

Muualla palkkoja yhtenäistetään jo kovalla vauhdilla

Yle kysyi palkkaharmonisoinnin tilannetta kuudelta eri hyvinvointialueelta ympäri Suomen. Monissa niissä palkkojen yhdenmukaistaminen on jo kovassa vauhdissa.

Näin on esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaan sekä Kanta-Hämeen hyvinvointialueilla, joissa palkkojen harmonisointi on jo aloitettu.

Kanta-Hämeen hyvinvointialueen henkilöstöjohtaja Johanna Bjerregård Madsen kertoo, että heillä palkkaharmonisointi ei vielä ole valmis, koska hyvinvointialueiden palkkausjärjestelmä ei vielä ole valtakunnallisesti valmis.

– Palkat harmonisoidaan aina suhteessa palkkausjärjestelmään.

Uuden palkkausjärjestelmän pitäisi olla kaikkien sote-alan työ- ja virkaehtosopimusten osalta valmis ensi vuoden loppuun mennessä.

Itä- ja Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueet aikovat saada harmonisoinnin tehtyä ensi vuoden aikana.

Pohjois-Karjalan hyvinvointialueella samaa työtä tekevä saa samansuuruista palkkaa. Siellä tilanne on hieman erilainen muihin hyvinvointialueisiin verrattuna, koska se aloitti kuntayhtymänä jo vuonna 2017. Palkkojen yhtenäistämistä on tehty jo siitä alkaen.

Tämän vuoksi harmonisoinnissa kestää

Pirhan henkilöstöjohtaja Aija Tuimala kertoo, että päätös palkkaharmonisoinnin jatkamisesta ei ollut helppo.

– Seuraamme valtakunnallista aikataulua palkkausjärjestelmän uudistamisesta. Ne ovat vasta ensi vuoden keväänä neuvotteluissa, joten sen jälkeen näemme tilanteemme ja pääsemme aloittamaan harmonisoinnin käytännössä.

Tuimalan mukaan vuosi 2028 on takaraja harmonisoinnille. Se voi olla valmista jo ennen sitä.

Aija Tuimala kertoo videolla, miksi palkkaharmonisointi venyy.

Harmonisoinnin venymiseen vaikuttaa Tuimalan mukaan myös hyvinvointialueen suuri työntekijämäärä ja useat erilaiset palkkausjärjestelmät – harmonisoitavaa on siis paljon.

Isoja palkkaeroja on kuitenkin jo nyt pyritty Tuimalan mukaan tasoittamaan palkankorotuksilla.

– Olemme vertailleet henkilöstöetuuksia ja palkkoja muihin alueisiin. Emme halua jäädä muista hyvinvointialueista jälkeen, vaan haluamme olla hyvä työnantaja. Ja sitä kohti myös olemme harmonisoinnin kautta menossa.

Kimmo Mäkelä kertoo, että aluevaltuusto ja aluehallitus ovat jo aiemmin hyväksyneet Pirhan strategian, jonka mukaan palkkaharmonisointi tehtäisiin vuoden 2025 loppuun mennessä.

– Nyt tehdyllä päätöksellä työnantaja kumoaa aiempia päätöksiä, ja se kuulostaa hyvin kummalliselta.

Onko sinulla juttuvinkki Ylen uutisiin?

Voit olla luottamuksella yhteydessä. Voit lähestyä meitä myös sähköpostilla: eevi.kinnunen@yle.fi. Luemme kaikki yhteydenotot, mutta emme pysty takaamaan jokaiselle henkilökohtaista vastausta.

Jaa.
Exit mobile version