tiistai, 3 joulukuun

Työ- ja elinkeinoministeriön tiistaina julkaistun ennusteen mukaan työttömyys jatkaa kasvuaan. Tilanne on muuttunut odotettua heikommaksi tänä syksynä.

Hallituksen leikkaukset keskellä taantumaa ovat pahentaneet työttömyystilannetta, sanoo SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukoranta A-studiossa.

– Kun hallitus on päättänyt leikata keskellä taantumaa, tilanteessa missä työttömyys on valmiiksi korkealla, niin se syventää ja pitkittää työttömyyttä.

Kaukoranta viittaa esimerkiksi hallituksen toteuttamiin sosiaaliturvaleikkauksiin, jotka ovat leikanneet ostovoimaa.

– Ne ovat heikentäneet kotimaista kulutusta ja lisänneet työttömyyttä. Kun niitä tehdään tällaisena aikana, niin se aiheuttaa sen, että työttömyys pitkittyy. Näin ne eivät ole lyhyen aikavälin ongelma.

Tänään julkaistun Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) ennusteen mukaan työllisyystilanne on muuttunut odotettua heikommaksi tänä syksynä.

Myös pitkäaikaistyöttömyyden odotetaan kasvavan seuraavien kahden vuoden aikana. Kun pitkäaikaistyöttömiä on tänä vuonna 96 000, ennusteen mukaan heitä on ensi vuonna jo 106 000 kahden vuoden päästä 112 000.

Työministeri sanoo leikkausten olleen välttämättömiä

Työministeri Arto Satonen (kok.) myöntää, että leikkauksilla on toki vaikutuksensa, mutta ei osta ajatusta siitä, että ne olisi tehty väärään aikaan.

– Tottakai ne vaikuttavat myös, mutta ne olivat täysin välttämättömiä, Satonen sanoo leikkauksista.

Satosen perustelee kantaansa Suomen vaikealla taloustilanteella.

– Suomi elää kuin ihminen, joka tienaa 2000 euroa ja kuluttaa 2300 euroa kuukaudessa. Meillä on tilanne, jossa katto vuotaa ja sitä korjataan sateessa. Meidän oli ihan välttämätöntä tasapainottaa taloutta.

Pitkässä juoksussa Satonen uskoo siis siihen, että vaikka leikkaukset nyt kirpaisevat, ovat ne Suomen tulevaisuuden kannalta positiivisia.

– Nyt on kyse suhdanteesta, joka on poikkeuksellisen vaikea. Myös vientimarkkina on vaikeuksissa, Satonen sanoo.

Katso koko A-studio Yle Areenasta.

Jaa.
Exit mobile version