sunnuntai, 22 joulukuun

Mies pääsi ajamaan torikojujen välissä ihmismassassa noin 400 metrin matkan. Poliisi on ottanut kuljettajan kiinni.

Roni Kuronen

Veikko Eromäki

Laura Kangas

Jalmari Salaterä

Riikka Kajander

Yrjö Kokkonen

Saksassa viranomaiset valmistelevat joulutorilla ihmisten päälle ajaneelle miehelle syytteitä viidestä murhasta, noin kahdestasadasta murhan yrityksestä ja ruumiinvamman tuottamisesta.

Magdeburgissa henkilöauton kuljettaja ajoi perjantai-iltana hieman kello seitsemän jälkeen väkijoukkoon joulutorilla.

Saksan viranomaisten mukaan kuolonuhreja on yhteensä viisi.

Reutersin mukaan Saksan viranomaiset ovat kertoneet, että yksi uhreista on 9-vuotias lapsi. Neljä muuta uhria ovat aikuisia.

Iskussa on loukkaantunut yli 200 ihmistä, joista 41 loukkaantui vakavasti. Osa vakavasti loukkaantuneista on jouduttu lennättämään Hallen kaupunkiin Magdeburgin sairaalan tilanpuutteen vuoksi.

Saksan liittokansleri Olaf Scholz sanoi lauantaina Magdeburgissa, että yli 40 ihmistä on loukkaantunut ”niin vakavasti, että heistä on oltava hyvin huolissaan”.

Hän kuvaili tapahtumaa kauheaksi, brutaaliksi rikokseksi.

Tämän tiedämme tekijästä

Poliisi on ottanut kiinni auton kuljettajan, jonka mahdollisesta motiivista ei ole vielä tietoa.

Autolla väkijoukkoon ajanut mies on Haseloffin mukaan 50-vuotias saudiarabialainen lääkäri, joka on asunut Saksassa vuodesta 2006 lähtien. Der Spiegelin mukaan kuljettaja työskenteli psykiatrisessa sairaalassa ja oli usein poissa töistä sairauden vuoksi.

Saksalaismedioiden mukaan epäilty vaikuttaa olleen tyytymätön siihen, miten Saksan hallitus kohtelee Saudi-Arabiasta tulleita turvapaikanhakijoita.

Viime elokuussa mies oli kirjoittanut sosiaaliseen mediaan seuraavasti: ”Onko Saksassa olemassa tietä oikeudenmukaisuuteen, joka ei sisältäisi saksalaisen lähetystön räjäyttämistä tai Saksan kansalaisten satunnaista teurastamista?… Jos joku tietää, olkaa ystävällisiä ja kertokaa siitä minulle.”

Die Weltin mukaan Saksan poliisi teki miehestä viime vuonna riskiarvion tämän verkkokirjoitusten vuoksi. Tuolloin poliisi tulkitsi, ettei miehestä ole erityistä vaaraa yhteiskunnalle.

Der Spiegel -lehden tietojen mukaan epäilty tekijä vaikuttaa olevan äärioikeistolaisen AfD-puolueen kannattaja. Tutkijat eivät ole päässeet selvyyteen, voiko rajua yliajoa pitää terroritekona.

Miehen elimistöstä on löytynyt huumeita, uutisoi saksalainen Bild-lehti. Päihteet ilmenivät Drugwipe-testissä. Testi on poliisin työkalu mahdollisen huumeiden käytön havaitsemiseen ensitoimenpiteenä.

Saksan sisäministeriö olettaa, että kyseessä on tarkoituksellinen teko.

Kuljettajan autosta ei löytynyt poliisin etsinnöissä räjähteitä. Haseloff kertoo, että poliisi kuulustelee tällä hetkellä epäiltyä ja kerää lisätietoja.

Poliisin mukaan kuljettaja ajoi ainakin 400 metrin matkan joulutorin läpi.

Paikallinen torikamera tallensi tilanteen videolle, josta se levisi nopeasti sosiaaliseen mediaan. Kuvissa tumma BMW-merkkinen auto etenee valtavalla nopeudella väkijoukon sekaan.

Scholz: Uutiset viittaavat pahaan

Joulutori suljettiin perjantaina välittömästi onnettomuuden jälkeen. Markkinoiden johtaja kehotti ihmisiä poistumaan kaupungin keskustasta.

Saksan liittokansleri Olaf Scholz sanoi X-viestipalvelussa että hänen ”ajatuksensa ovat uhrien ja omaisten luona”. Scholz kertoi uutisoinnin ”viittaavan pahaan”, ilmeisesti tarkoittaen iskun motiivia. Scholz kiitti myös pelastusviranomaisia.

Sisäministeri Nancy Faeser kertoi turvallisuusviranomaisten selvittävän iskun taustoja. Hän oli kehottanut aiemmin tänä vuonna varovaisuuteen joulutoreilla. Tuolloin viranomaisilla ei kuitenkaan ollut tiedossa viitteitä uhasta.

Faeser vahvisti lauantaina, että epäilty on some-tiliensä perusteella islamin vastustaja.

Valtiojohtajat tuomitsevat

Naapurimaa Ranskan presidentti Emmanuel Macron sanoi olevansa järkyttynyt. Myös Suomen pääministeri Petteri Orpo kirjoitti X:ssä uutisten olevan järkyttäviä.

– Kauhistuttavia uutisia Magdeburgin joulutorilta. Ajatukseni ovat uhrien perheiden ja ystävien luona, ja toivon loukkaantuneiden parantuvan nopeasti, Orpo kertoi.

Italian pääministeri Giorgia Meloni ja Espanjan pääministeri Pedro Sanchez kommentoivat myös olevansa järkyttyneitä iskusta.

EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen lähettää viestipalvelu X:ssä osanottonsa sekä sanoo, että tapaus on tutkittava ja siitä on rangaistava. Hän kuvailee tekoa julmaksi ja pelkurimaiseksi.

Myös Yhdysvaltain ulkoministeriö on lausunnossaan kertonut olevansa epäillystä hyökkäyksestä järkyttynyt ja surullinen. Yhdysvallat lähettää osanottonsa uhrien perheille ja läheisille. Maa on valmis tarjoamaan apua viranomaiset tutkintaan.

Lisäksi Saudi-Arabian ulkoministeriö tuomitsi tiedotteessa teon. Saudi-Arabia ilmaisi lausunnossaan solidaarisuutensa saksalaisille ja uhrien perheille.

Saksassa muistetaan edelleen kipeästi vuoden 2016 terrori-isku Berliinin Breitscheidplatzin joulumarkkinoille. Isis-terroristiryhmälle uskollisuutta vannonut tunisialaismies ajoi rekalla joulumarkkinan ihmisjoukkoon ja tappoi 12 ihmistä.

Lähteet: AFP, AP

Korjattu 21.12.2024 kello 9.30: Otsikosta muutettu ”ainakin yksi kuoli” muotoon ”ainakin kaksi kuoli”.

Jaa.
Exit mobile version