sunnuntai, 6 lokakuun

Saksan yleisradioyhtiön mukaan öljy-yhtiöt ovat ostaneet päästöhyvityksiä hankkeista, joista osaa ei ole edes olemassa. Huhut epäkohdista ovat velloneet jo pidemmän aikaa.

Öljy-yhtiöiden suosimissa päästökauppakohteissa on paljastunut epäkohtia. Kuva: Sascha Steinbach / EPA

Saksan öljy-yhtiöille luoma päästöhyvitysjärjestely on kohun keskellä.

Saksan yleisradioyhtiö ZDF paljasti, että moni järjestelyyn hyväksytyistä Kiinassa sijaitsevista hankkeista on olemassa vain paperilla, eikä isoa osaa olisi pitänyt hyväksyä.

Tapaus liittyy niin sanottuun UER-sertifikaattiin, jonka ostamalla öljyfirmat ovat voineet kirjata itselleen pienempiä päästöjä ja täyttää päästövaatimuksia.

Käytännössä yritykset ovat siis maksaneet ulkopuolisille tahoille siitä, että ne ovat onnistuneet vähentämään päästöjä yritysten puolesta.

Järjestelyyn sopivat hankkeet on hyväksynyt Saksan ympäristövalvoja UBA.

ZDF arvioi epäilyttävien hankkeiden olevan kokonaiskooltaan noin 600 miljoonaa euroa. Näistä hämärähankkeista syntyneistä sertifikaateista ovat maksaneet Shellin ja TotalEnergiesin kaltaiset öljyjätit.

Kaikkiaan järjestelyyn hyväksyttyjen kiinalaishankkeiden arvo on yleisradioyhtiön mukaan vähintään 1,7 miljardia euroa.

Epäilykset UER-projektien epäkohdista ovat velloneet jo pitkään.

Ministeriö epäilee vakavaa ympäristörikosta

Saksan vihreisiin kuuluva ympäristöministeri Steffi Lemke vaatii nyt asiasta selvitystä hankkeet hyväksyneeltä UBA:lta.

– Tässä puhutaan mahdollisesti vakavasta ympäristörikoksesta, Lemke sanoo Clean Energy Wire -sivuston mukaan.

UBA kertoi viime kuussa tehneensä yhteistyöpyynnön Kiinan viranomaisille asian selvittämiseksi, minkä lisäksi se on valtuuttanut kansainvälisen lakifirman tutkimaan tilannetta. Virasto on myös ilmoittanut asiasta Berliinin syyttäjänvirastolle, joka on aloittanut tapauksesta esitutkinnan.

Petossyytösten keskellä UAB myös pidätti virastaan virkamiehen, joka oli vastuussa UER-hankkeiden hyväksymisestä.

UER-sertifikaattien taustalla on EU-sääntely, joka on velvoittanut polttoainejakelijoita vähentämään ilmastopäästöjään. UER on lyhenne sanoista upstream emission reduction, jolla viitataan päästöjen vähentämiseen polttoaineiden tuotantoketjun alkupäässä.

Saksan hallitus on päättänyt lakkauttaa UER-järjestelmän, mutta jo liikkeellä olevien sertifikaattien kauppaamista ei ympäristöministeriön mukaan voi lopettaa, Clean Energy Wire kertoo.

Jaa.
Exit mobile version