Sara Nygård kertoi syksyllä joutuneensa tietämättään seksivideoille. Asiaa on käsitelty oikeudessa.
Terhi Varjonen,
Riia Hantula
Sara Nygård astui lokakuussa julkisuuteen omalla tarinallaan. Hän kertoi myös Ylellä kokemuksistaan salakatselun uhrina ja siitä, miten päätyi seksivideoille tietämättään.
Nygård on saanut ulostulonsa jälkeen monenlaista kohtelua esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.
Yle on nähnyt osan Nygårdin saamista viesteistä.
Nygård kertoo, että kommentit eivät tulleet aivan yllätyksenä, koska hän on kertonut tapahtumista avoimesti.
– Tiesin, että tulee varmasti paskaa niskaan.
Oikeudenkäynti asiassa oli Pohjanmaan käräjäoikeudessa lokakuun lopulla.
Syytettynä ollut mies tuomittiin tuolloin salakatselusta ehdolliseen vankeuteen, sakkoihin ja vahingonkorvauksiin. Hän on valittanut tuomiosta Vaasan hovioikeuteen. Prosessi on vielä alkuvaiheessaan.
Vihaviestejä ja blokkeja
Sara Nygårdin nimeä ja kuvaa on jaettu Facebookissa, häntä on syytetty muun muassa rikoksesta ja hänestä on kirjoitettu vihaviestejä.
Vielä syksyllä Nygårdin henkilökohtainen IG-tili oli julkinen, mutta hän muutti sen salaiseksi ja vaihtoi nimen. Myöhemmin hän teki toisen tilin, joka on julkinen.
– Tein uuden tilin, mutta ei kestänyt kauan, kun ihmiset löysivät sinnekin.
Nygårdia hämmästyttää, että niin monet ovat lähteneet mukaan hänen tuomitsemiseensa.
– Olen blokannut yli sata ihmistä, Nygård kertoo.
Hän on tehnyt rikosilmoituksen henkilöstä, joka on kirjoittanut hänestä someen.
– Tutkinta on asiassa vielä kesken.
Pohjanmaan poliisi vahvistaa vastaanottaneensa rikosilmoituksen. Rikosnimikkeinä tutkinnan tässä vaiheessa ovat kunnialoukkaus ja yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen.
Syksyn artikkeliin kuvatulla videolla Sara Nygård toivoi, että salakatselusta puhuttaisiin enemmän: