Tomi Kallio etsii vanhoja tavaroita tutuilta pelloilta. Hänen välineensä on metallinpaljastin.
Savonlinnalaiselta pellolta löytyi keväällä 1500-luvun kahden markan hopearaha, klippinki. Viisi vuotta sitten samaiselta pellolta löytyi saman aikakauden nelimarkkainen hopearaha.
Löytäjä on Tomi Kallio, joka harrastaa ”aarteenetsintää” eli löytöjen tekemistä metallinpaljastimella. Löydöt ilmoitetaan museovirastolle, joka halutessaan lunastaa ne.
Muutaman sadan euron arvoiset hopearahat ovat yhä Kallion hallussa, koska museovirasto on kiinnostunut pääasiassa vanhemmista rahoista.
Hopearahojen löytöpaikalle Kallio päätyi yhteistyössä maanomistajan kanssa. Samoilla pelloilla hän on käynyt jo vuosien ajan.
Kiinnostavimmat kohteet Kallio löytää vanhan kartta- ja verokirjan avulla. Etsintöihin tarvitsee aina maanomistajan luvan, jota ei ole kovin kinkkistä saada.
– Yleensä isännät on hyvin kiinnostuneita siitä, mikä heidän maatilansa historia on ja mitä kaikkea sieltä löytyy.
Kolikko, kuula ja nappi
Aarteenetsintään Kalliota ajaa löytämisen ilo ja kiinnostus historiaan. Vaikka ei löytäessään tunnistaisi löydöstään tarkkaan, kun asiantuntija tai muut harrastajat selvittävät, mikä tavara on kyseessä.
– On hienoa löytää jotain, joka kertoo ihmisistä ja elämästä vuosisatoja sitten.
Pellolla saattaa mennä kahdeksankin tuntia, jos olosuhteet ovat hyvät ja aikaa riittää. Käytännössä joka reissulla löytyy jotain aarteita.
Kallio on tyytyväinen päiväänsä, jos reissulla löytyy kolikko, kuula ja nappi.
– Silloin tiedetään, että siinä on ollut ihmisiä lähellä. Yleensä se on joku 1600-luvun kuparikolikko, musketin kuula, ja nappi, josta pystyy siitäkin hyvin päättelemään, milloin se on ollut käytössä.
Rauta-aikainen pronssinen kampa on hienoimpien löytöjen joukossa, mutta paras löytö on Kallion mielestä keskiaikainen jalka-ansa.
– Toista semmoista en varmaan tule löytämään.