keskiviikko, 23 lokakuun

Mielenosoitus järjestettiin Itä-Pasilassa samaan aikaan, kun HSL:n hallituksella on kokous. HSL aikoo nostaa lippujen hintoja kahdeksalla prosentilla ensi vuoden alusta alkaen.

Saara Hirvonen,

Clarissa Jäärni

Helsingissä järjestettiin tänään tiistaina mielenosoitus Helsingin seudun liikenteen HSL:n lippuhintojen korotuksia vastaan.

Ylen toimittajan arvion mukaan paikalle oli saapunut 40–50 ihmistä. Mielenosoittajat kokoontuivat HSL:n toimiston edustalla Itä-Pasilassa samaan aikaan, kun HSL:n hallitus kokoontui iltakouluunsa.

HSL suunnittelee lippujen hintoihin keskimäärin kahdeksan prosentin korotuksia ensi vuodesta alkaen. HSL on perustellut lippujen hintojen korotuksia arvonlisäveron nousemisella nykyisestä 10 prosentista 14 prosenttiin, infran rakentamis- ja korjauskustannuksilla sekä ilmastoperusteisen tuen poistumisella.

Mielenosoituksen taustalla oli kaupunkikysymysten ympärillä toimiva Emilia-vasemmistoryhmä.

Yksi tapahtuman järjestäjistä, Elokapinassa vaikuttava Valde Paananen sanoo, että HSL on itse omassa raportissaan todennut, että hintojen nosto vähentää julkisen liikenteen käyttöä.

– Hinnankorotuksissa ei ole mitään järkeä, hän toteaa.

Paanasen mukaan ilmastotavoitteisiin pääseminen edellyttää toimivaa joukkoliikennejärjestelmää, joka on helposti saavutettavissa. Hän ehdottaa, että julkisen liikenteen kuluja katettaisiin Yle-veron kaltaisella erillisverolla.

– Myös valtio voisi olla vahvemmin tukemassa joukkoliikenneliikkumista.

Mielenosoituksessa oltiin huolissaan myös vähävaraisten tilanteesta.

– Hintojen korotus ei kuulosta hyvältä asialta: se sattuu eniten kaikkein pienituloisimpiin, sanoo mielenosoitukseen osallistunut Valtteri Meriruoko.

Hän huomauttaa, että Helsinki on vauras kaupunki ja että monessa muussa kaupungissa kuljetaan julkisen liikenteen kanssa eri suuntaan.

– Mielestäni hintojen korotus on väärä suunta.

Meriruokon mukaan riskinä on, että hintojen noustessa liputta matkustaminen lisääntyy.

Helsinkiläisen Jaana Raition mukaan köyhien tilannetta kiristetään koko ajan.

– HSL:n palveluita tarvitsevat erityisesti pienipalkkaiset ihmiset. Moni ystäväni on taloudellisesti tiukassa tilanteessa, hän sanoo.

Raition mukaan HSL on perustellut hintojen korotuksia muun muassa sillä, että ihmiset ovat siirtyneet etätöihin.

– Käsitykseni mukaan etätöitä tekevät etupäässä parempipalkkaiset ihmiset.

Jaana Raition mukaan parhaimmassa tilanteessa Helsingissä olisi Tallinnan tapaan ilmainen joukkoliikenne.

– Mutta myös hinnanpuolitus olisi paikallaan.

Jaa.
Exit mobile version