Saimme useita juttuvinkkejä, joiden mukaan auton moottorien soijapäällysteiset kaapelit tarjoavat saukoille helppoa ravintoa. Biologi pitää teoriaa älyttömänä.
Yle kertoi aiemmin tällä viikolla saukoista, jotka ovat tuhonneet autoja satamassa Hangon Tulliniemessä.
Autojen moottoritilaan päässeet saukot ovat aiheuttaneet noin 200 000 euron vahingot: ne ovat repineet eristeitä ja jättäneet jälkeensä ulosteita.
Useampi Ylen uutisiin yhteydessä ollut lukija tarjoaa saukkojen käytöksen selitykseksi soijaa, jota käytetään autojen moottoritiloissa esimerkiksi kaapeleiden pinnoitteissa.
Jyrsijöiden autoille aiheuttamia tuhoja on käsitelty esimerkiksi Yhdysvalloissa oikeudessa saakka, mutta saukon syömistä soijapäällysteisistä moottorikaapeleista ei tiedon valtameri eli internetkään tuota täsmäosumia.
Ajatus ei ole kuitenkaan ihan tuulesta temmattu. Ainakin hieman yllättävältä yhdistelmältä kuulostava eli soija ja auton johtosarjat on paikkansa pitävä fakta.
– Autonvalmistajilla on jo pidemmän aikaa ollut suuntaus, että valmistuksessa pyritään hyödyntämään kierrätysmateriaaleja. Yksi yleisesti käytetyistä materiaaleista todella on soija, sanoo Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen.
Soijapavut tunnetaan ehkä parhaiten ravinnonlähteenä, mutta niistä saatavaa soijaproteiinia ja -öljyä voidaan hyödyntää esimerkiksi biohajoavien muovien ja vahvikkeiden valmistuksessa. Soijasta tehdään myös biopolttoainetta.
Vesalaisen mukaan soijapäällysteisiä johtoja tai muita osia käyttää nykyisin valtaosa autonvalmistajista eli toimintatapa ei ole merkkisidonnainen.
Hän kertoo kuulleensa useista tapauksista, joissa jyrsijät, kuten hiiret ja rotat, sekä näädät ovat aiheuttaneet autoille vahinkoa esimerkiksi syömällä kaapelien eristeitä tai verhoilun osia.
Saukon tuhoamista autoista Vesalainen ei ole aiemmin kuullut.
– Pitäisin sitä kuitenkin täysin mahdollisena selityksenä tälle. Keski-Euroopassa näätien tuhoamat autot ovat jo ihan kohtalaisen kokoinen ilmiö, ja näätäeläinhän saukkokin on.
Saukkotutkija: ”Kuulostaa älyttömältä”
Saukkojen ekologiasta väitellyt biologi Risto Sulkava on tutkinut saukkojen sielunmaisemaa ja elintapoja vuosikymmenten ajan. Hän sanoo suoraan, että ajatus autonkaapeleita rouskuttavista saukoista ei kuulosta uskottavalta.
– Lähtökohtaisesti se kuulostaa älyttömältä. Toki soijassa on paljon proteiinia ja saukko on opportunisti, joka oppii käyttämään erilaisia ruokalähteitä, mutta vaikea silti uskoa tällaiseen.
Hän arvioi, että sataman läheisyydestä löytyy kyllä railoja tai avovettä, josta saukko voi pyydystää kalaa ympäri vuoden.
Sulkavan mukaan saukko on utelias ja oppivainen eläin, joka päihittää älykkyydessä vaikkapa koiran. Niinpä todennäköisempi selitys niiden käytökselle Hangon satamassa on puhtaasti uteliaisuus.
– Saukot ovat kiinnostuneita vähän kaikenlaisesta, ja on mahdollista, että ne ovat vain huomanneet, että autot ovat jollain tapaa jänniä.
Autoliiton Vesalaisella ja biologi Sulkavalla on tarjottavanaan täysin sama ehdotus ongelman ratkaisemiseksi: saukkojen pääsy satama-alueelle pitäisi yksinkertaisesti estää suojaverkolla.
Saukko on viime vuosina runsastunut myös kaupunkialueilla. Juha Laaksosen luontoretki -ohjelmassa etsittiin saukkoja Espoon Suvisaaristosta tapaninpäivänä 2024:

