torstai, 24 lokakuun

Äänestäjää autetaan erottamaan alue- ja kuntavaalit toisistaan usealla eri tavalla. Vaaleilla on esimerkiksi omat värit.

Vanessa Valkama,

Juha Kokkala

Kunta- ja aluevaaleissa äänestetään samaan aikaan huhtikuussa.

Pirkanmaan sosialidemokraattien toiminnanjohtaja Harri Sandell on huolissaan siitä, että tuplavaalit voivat aiheuttaa haasteita äänestäjille.

Hän pitää isoimpana riskinä sitä, että äänestäjillä menevät eri vaalien ehdokkaat sekaisin.

– Jos ei ole tarkkana, saattaa mennä väärään lappuun väärän ehdokkaan numero.

Oikeusministeriön vaalijohtaja Arto Jääskeläisen mukaan huoleen ei ole syytä, koska äänestäjää autetaan erottamaan alue- ja kuntavaalit toisistaan usealla eri keinolla.

– Vaalit toimitetaan sillä tavalla, että että sekaannusten vaara on minimoitu käytännössä ihan nollaan.

Eri värit eri vaaleille

Huhtikuussa äänestäjä saa äänestyspaikalla täytettäväkseen kaksi äänestyslippua. Eri vaalien liput erottaa väristä.

Aluevaalien ehdokasta äänestetään violetilla ja kuntavaalien ehdokasta valkoisella äänestyslipulla. Lisäksi vaalin nimi lukee lipussa.

Samat värit löytyvät äänestyskoppien ehdokaslistoista. Aluevaalien ehdokaslista on siis violetti ja kuntavaalien lista valkoinen.

Myös vaalien ehdokasnumerointi on erilainen. Aluevaaleissa ehdokkaiden äänestysnumeroiden on tarkoitus olla nelinumeroisia ja kuntavaaleissa suurimmillaan kaksi- tai kolminumeroisia.

– Näillä varotoimenpiteillä uskon, että kaikki pystyvät tämän äänestysprosessin suorittamaan ihan niin kuin se on tarkoitettukin, Jääskeläinen sanoo.

Pirkanmaan SDP:n Harri Sandell olisi toivonut, että kunta- ja aluevaaleissa myös äänestettäisiin eri äänestyskopeissa.

– Se olisi auttanut tässä asiassa paljon.

”Enempää ei voida tehdä”

Arto Jääskeläisen mukaan kahdet päällekkäiset vaalit vaativat äänestäjiltä kuitenkin huolellisuutta.

Äänestysprosessi on sama kuin ennen. Ainoa ero normaaliin on se, että äänestyslippuja pitää täyttää nyt kaksi.

Aluevaaliehdokkaan äänestysnumero tulee violettiin lippuun ja kuntavaaliehdokkaan valkoiseen lippuun. Vaalivirkailijat huolehtivat siitä, että kunkin vaalin äänestyslippu menee oikeaan paikkaan.

Jääskeläinen ei usko, että päällekkäiset vaalit lisäävät merkittävästi äänestyslippujen hylkäyksiä.

– Oikeastaan enempää ei voida tehdä. Äänestäjä kuitenkin vastaa äänestämisestään. Jos tuleekin väärän vaalin ehdokas väärälle lipulle, äänestäjä ei ole ollut riittävän huolellinen.

Tuplavaalit viimeksi 1990-luvulla

Pirkanmaan kokoomuksen toiminnanjohtaja Jari Porraslampi arvelee, että kahdet samanaikaiset vaalit saattavat hämmentää osaa kansasta, koska tilanne on harvinainen.

Suomessa on toimitettu kahdet vaalit yhtä aikaa viimeksi vuonna 1996, jolloin samaan aikaan järjestettiin kunta- ja europarlamenttivaalit.

Porraslampi kuitenkin uskoo, että esimerkiksi vaalien erilainen ehdokasnumerointi auttaa äänestäjiä erottamaan vaalit toisistaan.

Porraslampi veikkaa, että päällekkäisten vaalien takia tutulle ehdokkaalle voidaan antaa helpommin ääni sekä kunta- että aluevaaleissa. Moni ehdokas on ehdolla molemmissa vaaleissa.

Jaa.
Exit mobile version