keskiviikko, 23 lokakuun

Yksikkö oli Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen tehostetussa valvonnassa viime ja tänä vuonna. Tänä aikana asiat on saatu yksikössä kuntoon.

Terhi Varjonen,

Heini Holopainen

Validian Seinäjoen yksikkö on saanut korjattua aiemmat puutteensa, eikä toiminnassa ole enää havaittu epäkohtia, osoittavat aluehallintoviraston ja Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen valvonnat.

Talossa järjestetään vammaispalvelulain mukaista palveluasumista fyysisesti vammaisille, kehitysvammaisille ja toimintaesteisille.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto sai keväällä 2022 useita huolestuneita yhteydenottoja Validian Seinäjoen yksikön toiminnasta.

Yhteydenotoissa huoletti henkilökunnan vaihtuvuus, vähäinen väkimäärä työvuoroissa ja pelko, etteivät asiakkaat saa tarvitsemaansa hoitoa.

Seinäjoen kaupunki teki Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolle epäkohtailmoituksen. Avi teki ennalta ilmoittamattoman tarkastuksen taloon vuoden 2022 elokuussa saatuaan useita epäkohtailmoituksia.

Tarkastuksella mukana ollut ylitarkastaja Milja Markkanen kertoo, että valvonnoissa ilmeni, että hoito- ja kuntoutushenkilöstön mitoituksessa oli ollut selvästi vajetta.

Puutteita löytyi myös sairaanhoitajaresurssissa, ja sairaanhoitajat vaihtuivat usein. Lisäksi yksikössä ei pitkään aikaan ollut virallista vastuuhenkilöä ja vastuuhenkilötkin olivat vaihtuneet usein.

Ylitarkastaja Markkanen toteaa, että pari vuotta kestäneen valvonnan aikana Validia-taloa ohjeistettiin pitkin matkaa.

Yksikölle annettiin valvonnan päätteeksi kolme huomautusta hoito- ja kuntoutushenkilöstömitoituksen puutteellisuudesta, sairaanhoitajaresurssin vajeesta sekä vastuuhenkilöjärjestelyistä. Avi kiinnitti myös huomiota lainmukaisten asiakaskirjausten tekemisen tärkeyteen.

Avin valvonta päättyi helmikuussa 2024. Sen jälkeen yksiköstä ei ole tehty aville ilmoituksia. Markkanen toteaa, että talon toiminta parani valvonnan aikana.

– Valvonnan aikana näkyi, että palveluntuottaja paransi toimintaansa selkeästi. Kun valvonta lopetettiin, toiminta on ollut selvästi parempaa kuin aluksi.

Valvira: Vireillä yksi selvitys

Ilkka-Pohjalainen kirjoitti tiistaina, että Valvira selvittää parhaillaan Seinäjoella Validia talon kahden asukkaan epäselviä kuolemantapauksia.

Validian mukaan Valvirassa on yksi avoinna oleva kuolemantapauksen selvitys vuodelta 2022. Se odottaa lausuntoa kotisairaalasta.

Valviran ylitarkastaja Emmi Hanhikoski vahvistaa Ylelle, että Valvirassa on vireillä yksi Seinäjoen yksikköön liittyvä kanteluasia.

– Kyseessä on yhden henkilön saama palvelu, niin kuin kanteluasioissa on. En voi tarkemmin avata asian sisältöä.

Päätös asiasta mennee loppuvuoteen.

Hanhikosken mukaan Valvira on laittamassa vielä selvityspyyntöä Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueelle.

Validian mielestä julkisuudessa esitetyt vihjaukset ovat kohtuuttomia henkilökuntaa kohtaan. Yksikössä on tehty tänä vuonna hyvinvointialueen valvontaa sekä myös sisäinen auditointi. Niissä ei ole ilmennyt mitään merkittävää.

Myös asiakaspalaute on ollut hyvää.

Yksikkö reilun vuoden tehostetussa valvonnassa

Hyvinvointialueuudistuksen jälkeen ensisijainen valvontavastuu Validan kaltaisten yksiköiden kohdalla on hyvinvointialueilla.

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue on seurannut ja valvonut Seinäjoen Validian toimintaa tehostetusti vuosina 2023 ja 2024.

Sosiaalijohtaja Tanja Penninkangas kertoo, että tehostetussa valvonnassa on kiinnitetty erityisesti huomiota siihen, että yksikössä on pysyvä ja pätevä vastuuhenkilö.

Huomiota on kiinnitetty myös johtamiseen, henkilöstön osaamiseen ja riittävyyteen, asiakaskirjauksiin sekä hoidon ja lääkehoidon toteuttamiseen.

Penninkankaan mukaan huhtikuussa 2024 Validia on osoittanut saaneensa asiat kuntoon.

Tehostettu valvonta on nyt päätetty, ja yksikkö on siirtynyt suunnitelmalliseen valvontaan.

Jaa.
Exit mobile version