perjantai, 20 joulukuun

Yhdysvalloissa viranomaiset selvittävät, missä määrin kiinalaisyritys TP-Link aiheuttaa kansallista uhkaa.

Yhdysvalloissa maan viranomaiset ovat aloittaneet tutkinnan Kiinan kyberhyökkäyksiin yhdistetyn reititinyrityksen toiminnasta, kertoo talouslehti The Wall Street Journal (WSJ).

Kyseessä on kiinalainen reititinvalmistaja TP-Link, joka hallitsee noin 65 prosenttia Yhdysvaltain koteihin ja pieniin yrityksiin myytävien reitittimien markkinoista.

Lisäksi yrityksen tuotteita on käytetty myös esimerkiksi Yhdysvaltain puolustusministeriössä ja muissa liittovaltion virastoissa, lehti kertoo.

Ohjelmistojätti Microsoftin lokakuussa julkaisema analyysi paljastaa kiinalaishakkerien ylläpitävän laajaa verkostoa, joka muodostuu lähinnä TP-Linkin reitittimistä.

Lukuisat kiinalaiset toimijat ovat käyttäneet kyseistä verkostoa kyberhyökkäyksissä, joita on kohdennettu esimerkiksi länsimaisia ajatushautomoita, valtion organisaatioita ja kansalaisjärjestöjä vastaan, WSJ kertoo.

Lisäksi lehti raportoi TP-Linkin usein toimittaneen viallisia tuotteita asiakkailleen, ja reagoineen tästä tehtyihin ilmoituksiin puutteellisesti. Yritys ei myöskään ole halunnut tehdä yhteistyötä tästä huolestuneiden tietoturvatutkijoiden kanssa.

Nyt käynnissä oleva viranomaistutkinta selvittää, missä määrin TP-Link aiheuttaa Yhdysvalloille kansallista uhkaa, ja tulisko yhtiön reitittimien myynti kieltää vuonna 2025, lähteet kertovat WSJ:lle.

Päätös jäänee Trumpin hallinnolle

Talouslehden mukaan väistyvän presidentin Joe Bidenin hallinto tutkii nyt mahdollisia toimenpiteitä TP-Linkiä vastaan, osana vastausta Kiinaan liitettyihin kyberhyökkäyksiin.

Toimet yritystä vastaan jäävät kuitenkin todennäköisesti tulevan hallinnon harteille. Tammikuussa presidentinvirkaan astuva Donald Trump on vihjannut aikovansa omaksua Kiinaa kohtaan aggressiivisen lähestymistavan.

Yhdysvaltain viranomaiset eivät toistaiseksi ole esittäneet todisteita siitä, että TP-Link toimisi tietoisesti Kiinan valtion tukemien kyberhyökkäysten kanavana. Yhdysvalloissa toimiva TP-Linkin yksikkö tiedotti viranomaistutkinnan käynnistyttyä arvioivansa mahdollisia tietoturvariskejä ja toimivansa mahdollisten puutteiden korjaamiseksi.

Kiinan Washingtonin suurlähetystön tiedottaja Liu Pengyu puolestaan kommentoi hiljattain asiaa väittäen Yhdysvaltojen käyttävän kansallista turvallisuutta verukkeenaan ”tukahduttaakseen kiinalaisia yrityksiä”.

Pengyun mukaan Kiina tulee puolustamaan kiinalaisten yritysten oikeuksia ja etuja.

Tuotteet suosittuja myös Suomessa

TP-Linkin reitittimiin on kohdistunut kritiikkiä myös muualta.

Aiemmin muun muassa Taiwan, joka rajoittaa laajasti kiinalaisen teknologian käyttöä, on kieltänyt TP-Link-reitittimet hallituksen ja oppilaitosten tiloissa.

Myös Kiinan kanssa kiistoissa ollut Intia antoi tänä vuonna varoituksen TP-Linkistä, ja totesi reitittimein muodostavan turvallisuusriskin.

TP-Linkin reitittimiä myy Suomessa esimerkiksi Verkkokauppa, Gigantti ja Power.

Katso, mitä Ylen aamun Jälkidigissä puhuttiin modeemien tietoturvasta:

Jaa.
Exit mobile version