Yksityislääkärin käyttö on vahvasti sidoksissa tulotasoon. Silmälääkärillä käyvät kuitenkin myös pienituloiset eläkeläiset, selviää Kelan tutkimuksesta.
Silmälääkäri paljastui Kelan selvityksessä eläkeikäisten ylivoimaisesti käytetyimmäksi yksityislääkärin palveluksi. 65 vuotta täyttäneillä oli viime vuoden aikana yli 270 000 silmälääkärikäyntiä. Se tarkoittaa, että joka kolmas eläkeikäisten yksityislääkärikäynti suuntautui silmälääkäriin.
Kelan erikoistutkija Heta Moustgaard selittää tulosta muun tarjonnan vähäisyydellä.
– Ilmeisesti näitä palveluja on julkiselta puolelta vaikeampi saada. Siksi silmälääkäriin hakeudutaan tulotasosta riippumatta.
Tuloryhmien väliset erot olivatkin pienimpiä juuri silmälääkärikäynneissä. Tutkimuksen mukaan silmälääkärissä käyvät niin hyvä- kuin pienituloisetkin eläkeläiset.
Gynekologille, jos on siihen varaa
Muiden erikoislääkäripalvelujen osalta tilanne on toinen. Ylemmissä tuloryhmissä käydään selvästi enemmän muillakin erikoislääkärin vastaanotoilla.
Suurimmat erot olivat gynekologian, urologian ja ortopedian yksityislääkärikäynneissä. Esimerkiksi ylimmän tuloviidenneksen naiset kävivät gynekologilla yli kolme kertaa niin usein kuin alimman viidenneksen naiset.
– Tämä herättää kysymyksen siitä, saavatko pienituloisimmat eläkeläiset vastaavaa hoitoa julkisella sektorilla, vai jääkö heillä vaivoja tutkimatta ja hoitamatta, Moustgaard sanoo.
Kaikkiaan ylimmän tuloviidenneksen eläkeikäiset naiset kävivät vuoden aikana yksityislääkärillä keskimäärin 1,3 kertaa. Köyhimmässä viidenneksessä käyntejä oli noin 0,4.
Miehillä ero köyhimpien ja rikkaimpien välillä oli tätäkin suurempi. Tulotasosta riippumatta eläkeikäiset miehet kävivät naisia harvemmin erikoislääkärillä.
Yksityiselle lääkärille 28 eurolla
Kelan tänään julkaisema selvitys liittyy hallituksen suunnittelemaan Kela-korvauspilottiin. Pilotissa 65-vuotta täyttäneet pääsisivät yksityisen sektorin yleislääkärille samalla 28 euron maksulla kuin julkisellekin sektorille. Tavoitteena on nopeuttaa hoitoon pääsyä.
– Tämä on huomattavasti edullisempi kuin yksityisen puolen yleislääkärillä käyminen tällä hetkellä. Oletettavasti se tulee lisäämään yleislääkärikäyntejä ja mahdollistamaan niitä myös pienituloisemmilla, Moustgaard ennakoi.
Sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) kertoi lokakuussa yli 65-vuotiaille suomalaisille tulevasta valinnanvapausmallista:
Sitä, laajeneeko pilotti koskemaan muitakin erikoislääkärin palveluja, tai esimerkiksi laboratoriotutkimuksia ja kuvantamista, ei vielä tiedetä. Sen vuoksi kokeilun vaikutuksia ei voi vielä tarkemmin arvioida, erikoistutkija Heta Moustgaard sanoo.
Hänen mukaansa oleellista olisi kuitenkin se, että muutokset vievät kohti tasa-arvoisempaa terveydenhuoltoa.
– Pidämme tärkeänä sitä, että kun järjestelmiä kehitetään, huomioidaan yhdenvertaisuus hoitoonpääsyssä ja hoidon jatkuvuudessa.