Sisäministeri Mari Rantasen (ps.) mukaan kansanedustajan osallistuminen ääriliikkeitä lähellä olevaan tapahtumaan herättää kysymyksiä.
Sisäministeri Mari Rantanen (ps.) ei halua tuomita kansanedustaja Teemu Keskisarjan (ps.) mahdollista osallistumista 612-kulkueeseen.
– Minun tehtäväni ei ole tuomita kulkueeseen osallistumista, Rantanen totesi A-studion haastattelussa tiistaina.
Rantanen painotti, että kukin kansanedustaja päättää itse, kuinka vapaa-aikaansa viettää.
Myös monet perussuomalaisten kansanedustajat ovat pitäneet osallistumista kansanedustajan omana valintana.
– Jokainen tekee itse omat päätöksensä tiedostaen sen, että vaikka kulkueessa on tavallisia ihmisiä, niin tähän voi liittyä myös ääriaineksia, Rantanen sanoi.
612-nimellä tunnettu kulkue on yhdistetty äärioikeistoon.
Rantasen mukaan hänellä ei ole sisäministerinä tietoa, että kulkue aiheuttaisi uhkaa itsessään, vaan mahdollinen uhka liittyy hänen mukaansa siihen, että eri tavoin ajattelevat kulkueet ottavat yhteen.
Rantanen kuitenkin myönsi, että tilanne herättää kysymyksiä.
– Kyllä se kaikilta osin herättää kysymyksiä, jos ollaan ääriaineisten kanssa samoissa kulkueissa tai tapahtumissa.
Päivitämme juttua.
Katso koko tiistain A-studio Yle Areenasta.