Kun Venäjän Kurskissa ilmahälytyssireenit alkavat soida, Ljubov Prilutskaja ottaa läppärinsä, pukee lapset ja siirtyy tekemään töitä kerrostalon rappukäytävään.
Ilmahälytys soi lennokki- tai ohjusvaaran merkiksi keskimäärin kolme kertaa päivässä. Marraskuussa ilmahälytyssireenit soivat Kurskissa lähes joka päivä.
Varoitusäänen jälkeen kuuluu kovaääninen pamaus, kun ilmatorjunta ampuu alas ukrainalaisen droonin tai ohjuksen.
– Meidänkin pihapiirissä on lojunut alasammuttujen droonien jäänteitä, Prilutskaja kertoo Ylelle videopuhelussa.
Prilutskaja asuu Kurskin kaupungissa miehensä ja neljän lapsensa kanssa.
Kursk on Etelä-Venäjällä sijaitseva noin 400 000 asukkaan kaupunki. Kurskin alue sijaitsee aivan Ukrainan rajan tuntumassa. Kaupungista on matkaa Ukrainan rajalle 150 kilometriä.
Ukrainan joukot tunkeutuivat elokuussa rajan yli Venäjälle. Ukraina otti nopeasti haltuunsa useita kyliä Kurskin alueelta. Lähimmillään Kurskin kaupunkia ukrainalaiset ovat olleet noin 100 kilometrin päässä.
Venäjä on onnistunut viime viikkoina valtaamaan takaisin osan alueista pohjoiskorealaisten sotilaiden avulla.
Läntisten arvioiden mukaan Pohjois-Korea on lähettänyt Venäjän tueksi ainakin 10 000 sotilasta. Venäjä käyttää heitä toistaiseksi vain Kurskin alueella.
Kurskin kaupungissa pohjoiskorealaisia ei ole kuitenkaan näkynyt.
– En ole nähnyt yhtäkään pohjoiskorealaista sotilasta. Luulen, ettei Venäjä päästä heitä kaupunkiin, koska Pohjois-Korea on niin sulkeutunut maa. Tšetšenialaisia erikoisjoukkoja olen kyllä nähnyt kaupungissa toisinaan, Prilutskaja kertoo.
Tšetšeenien Ahmat-erikoisjoukot ovat Ramzan Kadyrovin alaisuudessa toimiva puolisotilaallinen joukko, joka on virallisesti osa Venäjän turvallisuuskoneistoa.
Tšetšeenijoukkoja on taistellut venäläisten rinnalla ainakin Donetskin alueella. Prilutskajan mukaan Ahmatin sotilaita partioi nyt myös Kurskin kaduilla.
Nainen kertoo myös nähneen tšetšeenisotilaiden vierailevan kouluissa.
Ohjusten lentoratojen jäljet näkyvät taivaalla
Sodissa lentävät myös ohjukset, nykyisin myös Venäjälle.
Marraskuussa Ukrainan kerrottiin iskeneen Venäjän maaperälle pitkän kantaman ohjuksilla ensi kertaa.
Lännessä Ukrainan ensimmäiset iskut amerikkalaisilla ATACAMS- ja brittiläisillä Storm Shadow -ohjuksilla nousivat otsikoihin.
Kurskilaiset eivät iskuja pitkän kantaman ohjuksilla aluksi edes huomanneet.
Osittain se johtui siitä, että Venäjän viranomaiset pimittivät pitkään tiedon ATACAMS-iskuista kansalaisiltaan.
Vasta marraskuun lopussa Venäjän puolustusministeriö kertoi ensimmäistä kertaa ampuneensa alas amerikkalaisvalmisteisen ATACMS-ohjuksen.
Ohjuksen kohteena oli Kurskin lentokenttä, venäläisviranomaiset ilmoittivat.
– Suhtauduin uutisiin ATACAMS:eista rauhallisesti. Kurskilaisena olen tottunut siihen, että yläpuolellamme lentää jatkuvasti ohjuksia, Prilutskaja kertoo.
Venäjä on julistanut osia Kurskista sotatoimialueeksi ja Kurskin kaupungin terrorisminvastaisen operaation kohteeksi.
Terrorisminvastainen operaatio tarkoittaa kansalaisille monenlaisia rajoituksia. Esimerkiksi uudenvuoden ja joulun juhlatilaisuudet on peruttu kaupungissa.
Kurskissa ei saa myöskään valo- ja videokuvata. Siitä voi joutua jopa pidätetyksi.
– Mieheni joutui tänä syksynä putkaan kuukaudeksi, koska hän oli ottanut kuvia keskustassa. Se oli kamalaa koko perheellemme, Prilutskaja kertoo.
Sota näkyy katukuvassa monella tavalla.
Bussipysäkeille on rakennettu pommisuojia, keskustassa on esillä venäläistä sotatekniikkaa. Poliiseja, sotilaita ja turvallisuusviranomaisten ajoneuvoja liikkuu kaduilla, Prilutskaja kuvailee.
Sotaväsymyksen aistii
Ukrainalaiset ovat joutuneet kuuntelemaan ilmahälytyksiä ja piileskelemään pommisuojissa jo lähes kolme vuotta.
150 kilometrin päässä asuvat kurskilaiset ovat taas eläneet poikkeustilassa nyt noin viisi kuukautta.
Kurskilaisten sotaväsymyksen kuitenkin aistii kaupungissa, Prilutskaja kertoo.
– Monella pinna on kireällä koko ajan. Ihmiset tiuskivat toisilleen busseissa, Prilutskaja kertoo.
Syksyllä Kurskin kaupunkiin saapui lyhyessä ajassa 100 000 ihmistä rajaseudulta. Ihmiset joutuivat jättämään kotinsa Ukrainan ja Venäjän taisteluiden takia.
Moni kurskilainen on suhtautunut tulokkaisiin kielteisesti. Kiinteistönvälittäjänä työskentelevä Prilutskaja kertoo, että jotkut ovat jopa kieltäneet asuntojensa myymisen ja vuokraamisen rajaseudun asukkaille.
Lisäksi moni on sanonut sosiaalisessa mediassa, ettei halua rajaseudun asukkaita kaupunkiin.
– Jotkut sanovat avoimesti, että lähtekää pois. Monia myös näyttää ärsyttävän se, että valtio tarjoaa korvauksia kotinsa menettäneille, Prilutskaja miettii.
Ymmärrystäkin löytyy.
Jo syksyn alussa moni kurskilainen ilmoitti olevansa valmis majoittamaan sotatoimialueelta paenneita ihmisiä. Myös Prilutskaja olisi ollut valmis auttamaan.
– Viranomaiset kuitenkin tekivät heti selväksi, että he huolehtivat tulokkaista, eikä kansalaisaktiivisuus ole toivottavaa.
Venäjä ei virallisesti tunnusta rajaseudulta paenneita ihmisiä evakoiksi, vaan kohtelee heitä onnettomuuden uhreina.
Moskovalaiset tietämättömiä
Prilutskajan mukaan kurskilaiset ovat täysin poikkeuksellisessa tilanteessa muihin venäläisiin verrattuna.
– Jos menen kauppaan ja ilmahälytys alkaa soida, vaipat jäävät ostamatta, koska kauppa suljetaan ilmahälytysten aikana.
– Asuntojen hinnat ovat nousseet pilviin, koska kaupunkiin on tullut lyhyessä ajassa paljon ihmisiä.
– Lapsia ei voi päästää leikkimään puistoon, koska siellä voi olla ohjusromua, Prilutskaja luettelee.
Prilutskajan lähipiiristä moni on kyllästynyt poikkeustilaan ja muuttanut muihin kaupunkeihin. Jotkut ovat lähteneet yli 500 kilometrin päässä sijaitsevaan Moskovaan.
Siellä on helppo sulkea silmät sodalta, Prilutskajan sanoo.
