Kahta sotaa – talvi- ja jatkosotaa – seurasi kolmas – eli Lapin sota. Sitä käytiin Pohjois-Suomessa entisiä aseveljiä saksalaisia vastaan. Elettiin Suomen historian dramaattisinta vuotta 1944.
– Lapin sota oli suurvaltapolitiikkaa, johon Suomi jatkosodan vanavedessä pakotettiin mukaan, tietokirjailija ja sotahistorioitsija Mika Kulju sanoo.
Oulussa asuva Kulju on kirjoittanut kirjan ”Lapin sota 1944–1945”.
Lapin sota on toistaiseksi viimeinen Suomen maaperällä käyty sotilaallinen yhteenotto. Se päätti toisen maailmansodan Suomen osalta. Katkerassa ja erikoisessa sodassa Suomi siirtyi liittoutuneiden puolelle ja poliittisesti uuteen aikakauteen.
Suomella oli takanaan jo kaksi hävittyä sotaa. Satatuhatta suomalaissotilasta oli tapettu ja kaksisataatuhatta oli haavoittunut.
– Sotaa oli tuossa vaiheessa käyty vuosikausia periviholliseksi koettua hirmuvaltaa vastaan. Kuka vielä sen jälkeen halusi Neuvostoliiton käskystä lähteä Lappiin tapettavaksi, Kulju muotoilee.
Aseveljeys natsi-Saksan kanssa päättyi rumasti
Sota alkoi huimapäisellä maihinnousulla saksalaisjoukkojen selustaan Torniossa. Se oli lähtölaukaus kissa- ja hiirileikille, joka aikanaan päättyi vasta Norjan rajalle.
Suomalaisjoukkoja komensi jääkärikenraaliluutnantti ja Mannerheim-ristin ritari Hjalmar Siilasvuo. Luonteeltaan impulsiivisena tunnettu oululaiskenraali määräsi hyökkäyksen Tornioon kertomatta sanaakaan aikeistaan päämajalle.
Pelkästään Tornion taistelussa kuoli 450 suomalaista. Se on suunnilleen saman verran kuin Raatteen tien taisteluissa talvisodassa.
Siilasvuolla oli suomalaiskenraaleista huonoimmat välit saksalaisten kanssa. Juuri tästä syystä hänen on arvioitu valikoituneen joukkojen johtajaksi.
Suomi taisteli, koska Neuvostoliitto käski
Neuvostoliitto oli määrännyt jatkosodan päättäneessä syksyn 1944 välirauhansopimuksessa, että Suomessa olevien saksalaisjoukkojen olisi poistuttava maasta. Kun saksalaiset eivät lähteneet vapaaehtoisesti, Hitlerin Saksan ja Suomen välinen lyhyt mutta raaka sota alkoi.
Kuljun mukaan konflikti oli natsi-Saksan ja Neuvostoliiton välisen Petsamon-Kirkkoniemen suurtaistelun sivunäytös.
– Neuvostoliitto halusi sitoa Saksan joukkoja taisteluihin suomalaisten kanssa, jotta niitä ei olisi pystytty siirtämään vahvistuksiksi Petsamon ja Kirkkoniemen suuntaan. Neuvostoliiton kiinnostus ja painostus suomalaisia kohtaan loppui heti, kun Petsamon-Kirkkoniemen suurtaistelu oli ratkennut.
Petsamon-Kirkkoniemen taistelu oli Neuvostoliiton ja Saksan välinen yhteenotto lokakuussa 1944. Sen päätteeksi Saksa joutui vetämään joukkonsa alueelta.
Aluksi Lapin konfliktissa sodittiin sopuisasti, kun kumpikin osapuoli tyytyi välttelemään todellisia taisteluita.
Neuvostoliittoa Suomen ja Saksan valesota ei miellyttänyt. Niinpä se vaati Suomelta oikeita taistelutoimia saksalaisjoukkoja vastaan. Kreml asetti kahden viikon määräajan, jonka puitteissa natsi-Saksa oli karkoitettava Suomen maaperältä.
Kuljun mukaan Neuvostoliitto käytännössä pakotti Suomen Lapin sotaan.
– Se oli jatkosodan häviäjän osa, välttämättömyyden sanelema pakko, Kulju taustoittaa.
Suomea uhattiin miehityksellä, elleivät sotatoimet Lapissa kiihtyisi. Neuvostoliiton painostuksen jälkeen Suomen armeijan ja Wehrmachtin välille puhkesikin todellisia taisteluita.
– Suomen ja Saksan sotilaallinen yhteistyö loppui Torniossa 1. lokakuuta vuonna 1944, Kulju toteaa.
Ensimmäiset laukaukset oli ammuttu Pudasjärvellä 28. syyskuuta.
Lähes koko Pohjois-Suomi tuhottiin
Tornionjokilaakson taistelut muodostivat sodan aktiivisimman vaiheen, jolloin Suomi riuhtaisi itsensä lopullisesti irti aseveljestään natsi-Saksasta.
Pohjois-Suomessa oli Lapin sodan syttyessä yli 200 000 saksalaissotilasta. Saksalaisia oli huomattavasti enemmän kuin Lapissa asukkaita.
Suomen puolella taisteli paljon parikymppisiä varusmiehiä, koska varsinaiset sotajoukot oli kotiutettu välirauhansopimuksen ehtojen mukaisesti.
Pian sotiminen otti lisää kierroksia, ja taistelut löivät lopulta koko selkosen eli pohjoissuomalaisen erämaan säpäleiksi. Kokonaisia kyliä poltettiin. Lossit, sillat ja maantierummut tuhottiin, samoin puhelin- ja lennätinlinjat.
– Hävitys koski pääasiassa napapiirin pohjoispuolta. Siellä kyse oli poltetun maan taktiikasta, eli saksalaisittain normaalista sodankäynnistä, Kulju kertoo.
Sodan tapahtumat vasta nyt suurennuslasin alle
Totaalista tuhoa oli joka puolella, mutta erityisesti Lapin pääkaupungissa Rovaniemellä. Siellä savuavat rauniot, valtavat hiilikasat, törröttävät laudanpätkät ja mustuneet ikkunanpielet tervehtivät kaupunkiin saapuneita suomalaissotilaita.
– Lapin kulttuurimaisema muuttui merkittävästi, sillä saksalaiset tuhosivat rakennusten lisäksi infrastruktuurin. Kun saksalaiset tuhosivat Kemijoen ylittävät sillat Kemissä, vesivoimayhtiöt saivat tilaisuuden aloittaa vesistön valjastamisen sähköntuotantoon, dosentti Outi Autti Oulun yliopiston Giellagas-instituutista kuvaa tilannetta.
Autti johtaa Lapin sotaan liittyvää ”Muistin marginaalista” -tutkimushanketta, jossa laajennetaan nykyistä kuvaa Lapin sodasta ja maakunnan jälleenrakennuksesta.
Lapin polttaminen ja tuhoaminen oli natsi-Saksan katkera kosto entiselle liittolaiselle. Saksalaiset kokivat suomalaisten pettäneen heidät.
Suomen kohtalo ratkesi Lapin sodassa
Kuljun mukaan Lapin sota ratkaisi sen, ettei puna-armeijalla ollut tarvetta työntyä Suomen alueelle.
– Mikäli suomalaiset eivät olisi ajaneet saksalaisia pois, olisi puna-armeija tehnyt sen. Siinä mielessä näillä Pohjois-Suomen tapahtumilla on ollut tärkeä merkitys Suomen itsenäisyyden kannalta.
Pohjois-Suomessa Lapin sotaa ei ole voitu unohtaa, sillä siihen liittyy niin paljon kipeitä muistoja.
– Sota oli napapiirin pohjoispuolella selkeä vedenjakaja. On aika ennen ja jälkeen Lapin sodan, Kulju kertoo.
Koko Lappi evakuoitiin
Yli 100 000 alueen asukasta – eli käytännössä koko Lappi – evakuoitiin pääasiassa Pohjanmaalle ja Ruotsiin. Useat olivat menettäneet koko omaisuutensa.
– Asia vertautuu sotaan Ukrainassa. Lappilaiset joutuivat vielä pitkien sotavuosien jälkeen raskaalle evakkomatkalle ilman tietoa siitä, päästäänkö koskaan palaamaan kotiin, Autti sanoo.
Evakkomatkalla kuoli tämänhetkisen tietämyksen valossa yli 500 lappilaista.
– Luulen, että todellinen luku on vielä suurempi. Kulkutaudit riehuivat valtoimenaan, kun suuria ihmismassoja oli liikkeellä ja ahtaasti majoitettuna. Listat kuolleista lapsista ovat lohduttoman pitkiä. Ruotsissa muutamien paikkakuntien hautausmailla on suomalaisevakkojen yhteishautoja.
Monille paluu Lappiin oli katkera pala: kodit olivat raunioina ja maaperä täynnä miinoja, jotka aiheuttivat pitkään vammautumisia ja kuolemia. Elämä ei palannut entiselleen.
Tutkija: ”Lapin sodasta on puhuttu kuin ohimennen”
Totaalisista tuhoista huolimatta toisen maailmansodan viimeinen suomalaisponnistus on pohjoista Suomea lukuun ottamatta miltei unohdettu.
– Tietyllä tapaa voidaan puhua unohdetusta sodasta, josta usein kerrotaan kuin ohimennen – ikään kuin sitä ei olisi lainkaan ollutkaan. Rovaniemen polttamisen tietää moni, mutta siihen se sitten monesti jääkin, Autti toteaa.
Kulju sanoo, etteivät lappilaiset ole elämöineet asialla.
– Todellisuudessahan Lapin jälleenrakentaminen on se varsinainen suuri suomalainen sankaritarina.
Yksi selitys Lapin sodan unohtumiselle on Autin mukaan maantiede.
– Lappi on harvaan asuttu alue, joka sijaitsee kaukana Helsingistä. Lisäksi taustalla on paljon häpeää: suomalaisille on ollut vaikea pala, että ensin oltiin natsi-Saksan aseveljiä ja sitten käännettiin aseet näitä liittolaisia vastaan.
Lappilaiset olivat pääsääntöisesti hyvissä väleissä saksalaismiehittäjien kanssa.
– Yhä edelleen Pohjois-Suomen asukkaat saattavat sanoa, etteivät ne olleet nämä hyvät saksalaiset, jotka Lapin tuhosivat, vaan heidän tilalleen oli tuotu toiset miehet, Autti kertoo.
Etelässä äänestettiin, kun pohjoisessa vielä sodittiin
Samalla kun pohjoisessa vielä sodittiin, oli etelässä jo monien sotavuosien jälkeen käännetty katseet rauhaan ja jälleenrakennukseen. Suomessa järjestettiin jopa eduskuntavaalit Lapin sodan aikana maaliskuussa 1945.
Tietokirjailija ja sotahistorioitsija Mika Kulju sanoo, että Lapin sota on jäänyt lapsipuolen asemaan suomalaisessa historiankirjoituksessa.
– Kyseessä ei ole perinteinen suomalainen sankaritarina, jossa pieni Suomi taistelee isoa pahaa Neuvostoliittoa vastaan. Sellainen ei ole niin suosittua muisteltavaa kuin sankarillinen talvisota tai Väinö Linnan sielunmaisema jatkosodasta.
Lapin sota kesti lähes seitsemän kuukautta. Suomalaisia sotilaita kaatui lähes 1 400, saksalaisia noin 1 000.
Arviolta kolmasosan suomalaisista surmasivat jalkaväkimiinat, joista tälläkin hetkellä käydään vilkasta julkista keskustelua.
Miinat silpoivat myös siviilejä, dosentti Outi Autti kertoo.
– Erityisesti lapset olivat vaarassa, koska he monesti alkoivat leikkiä löytämillään räjähteillä. Miinat aiheuttivat vammoja ja kuolemia vielä vuosikymmeniä sodan jälkeen, ja vielä nykyäänkin maastosta löytyy saksalaisjoukkojen jälkeensä jättämiä räjähteitä.
Viimeiset saksalaisjoukot poistuivat Norjaan 27. huhtikuuta 1945. Taistelujen päättymisen kunniaksi Kilpisjärvellä nostettiin salkoon siniristilippu kolmen valtakunnan rajapyykillä. Heti seuraavana päivänä kenraaliluutnantti Siilasvuo ilmoitti ylipäällikkö Mannerheimille tyhjentäneensä Suomen saksalaisjoukoista.
Kuuntele pääministeri Antti Hackzellin 2. syyskuuta 1944 pitämä radiopuhe, jossa hän ilmoittaa Suomen ja Saksan aseveljeyden tulleen päätökseen.
Artikkelia varten on sähköpostitse haastateltu myös Giellagas-instituutin tutkijaa Päivi Maggaa.
