Sosiaalityön professori Aila-Leena Matthies kritisoi voimakkaasti soteuudistuksen toteutusta.
Matthiesin mukaan kaikkien soteuudistuksen tavoitteiden osalta on menty huonompaan suuntaan.
Tavoitteet – yhdenvertaisten palveluiden varmistaminen, hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen ja kustannusten kasvun hillitseminen – ovat kuitenkin edelleen relevantteja.
Matthies jäi vuodenvaihteessa eläkkeelle yksikönjohtajan tehtävästä Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa. Hän on edelleen mukana ohjaamassa sosiaalityön tohtoriopintoja.
Matthies on työskennellyt myös saksalaisissa ja englantilaisissa yliopistoissa.
Tässä jutussa hän listaa, missä on menty pieleen ja kertoo, miten ratkaisisi ongelmat.
1. Yksi tietojärjestelmä riittäisi
Pääongelmana professori pitää sitä, että uudistuksessa on keskitytty vain hillitsemään kustannusten kasvua.
– Siinäkin on lähdetty liikkeelle väärästä päästä eikä ole katsottu, mihin rahaa uppoaa.
Esimerkiksi konsulttien palkkioihin on kulunut hänen mukaansa valtavasti rahaa.
Matthiesin mukaan miljardeja on hukattu kunkin hyvinvointialueen erillisiin tietojärjestelmiin, jotka ovat keskenään yhteensopimattomia, hankaloittavat työtä ja tiedonsaantia.
Hän tekisi yhden kansallisen tietojärjestelmän kuten Kelassa. Siinä olisivat kaikki potilastiedot ja sosiaalihuollon tiedot. Nyt rahoitetaan moninkertaisesti omia järjestelmiä joka hyvinvointialueelle.
2. Satsataan lähipalveluun ja ennaltaehkäisyyn
Matthiesin mukaan nyt säästetään väärästä päästä eli edullisista, ihmisille tärkeistä lähipalveluista. Se johtaa siihen, että tarvitaan kalliita erikoispalveluja, kuten erikoissairaanhoitoa ja lastensuojelua.
– Niiden kustannukset ovat moninkertaiset siihen verrattuna, että olisi olemassa lähellä ihmisten arkea olevia paikallisia palveluita.
Esimerkiksi julkinen nuorisotyö on säästetty melkein kokonaan pois ja sosiaalityön tutkinnon tehneet koulukuraattorit ovat lähinnä hallinnollisissa tehtävissä.
– Näyttää siltä, että vain kaikkein kalleimmat palvelut säilyvät, koska ne on pakko viime tipassa ihmisille tarjota, Matthies toteaa.
Hän satsaisi ennaltaehkäisyyn.
– Tukien leikkausten vuoksi ollaan sulkemassa järjestöjen ylläpitämiä asukastupia ja toimintakeskuksia, vaikka monet sanovat, että he eivät olisi hengissä ilman sitä paikkaa.
3. Aika pysähtyä ja miettiä suunta
Matthies sanoo, että suuruuden ekonomia voi toimia tuotantotaloudessa, mutta ei sotealalla. Ihmistä voidaan ymmärtää ja auttaa vain, kun tunnetaan arkielämä ja paikalliset olot.
Hänen mukaansa nyt pitäisi pysähtyä miettimään, mitä oikein ollaan tekemässä.
Esimerkiksi Saksassa ja Belgiassa mietitään uudenlaisia sosiaalitalouden malleja. Niiden tarkoitus on vastata ihmisten tarpeisiin ja ennaltaehkäistä isompia kustannuksia.
– Aika monet Keski-Euroopan maat sanovat keskittämismallista, että se oli kallis kokeilu. Nyt palataan taaksepäin, Matthies toteaa.
Matthies perustaisi omalääkärikokeilun rinnalle omatiimin, koska muuten asioita katsotaan liikaa lääketieteen diagnoosien ja sairauksien kannalta.
– Meillä on hyviä kokemuksia moniammatillisista, alueellisista ja paikallisista tiimeistä 1990-luvun alkupuolelta. Neuvola, sosiaalityö, terveyskeskuslääkäri, sosiaalityöntekijät, vanhustenhuolto, päivähoito – kaikki olivat yhdellä käytävällä ja tunsivat alueen asukkaat.
Käskyttämisen sijasta Matthies ottaisi työntekijät mukaan toiminnan suunnitteluun ja kysyisi näiltä, miten palvelut kannattaisi järjestää.
4. Huolenpidosta osa jokaisen elämää
Soteuudistuksessa keskittämistä on perusteltu väestön vanhenemisen vuoksi uhkaavalla työntekijäpulalla.
Matthiesin mukaan rikkaat länsimaat riistävät nyt kilvan köyhistä maista tulevia hoivatyöntekijöitä.
Sen sijaan kaikkien elämään pitäisi jossakin vaiheessa kuulua huolenpito läheisistään, omaisistaan ja mahdollisesti naapureista. Myös työelämän pitäisi mahdollistaa se.
– Jos vanhus siirretään kauas kotiseudultaan, menetämme kaiken sen vapaaehtoistyön, jota omaiset tekevät käydessään hoitolaitoksissa. Ja mikä merkitys sillä on ihmisten henkiselle hyvinvoinnille ja ihmissuhteille.
Matthiesin mukaan nyt puretaan tuhoisasti vuosikymmenien aikana rakennettuja malleja, jotka tukevat ihmisten omaehtoista ja keskinäistä selviämistä ja yhteisöllisiä rakenteita, joiden varassa ihmisten hyvinvointi säilyy.
– Siellä on tosi paljon myös käyttämättömiä resursseja ja mahdollisuuksia.
