lauantai, 26 lokakuun

Yhtiö kuvailee Suomen talousnäkymiä vakaiksi.

Yhdysvaltalainen luottoluokitusyhtiö S&P pitää Suomen talousnäkymiä vakaina. Kuva: Lehtikuva

Yhdysvaltalainen luottoluokitusyhtiö S&P Global Ratings on pitänyt Suomen luottoluokituksen ennallaan AA+-luokassa. Yhtiö kuvailee Suomen talousnäkymiä vakaiksi.

S&P ennakoi Suomen bruttokansantuotteen supistuvan tänä vuonna 0,4 prosenttia siitä huolimatta, että maan talous on alkanut toipua vuoden toisella puoliskolla.

Yhtiö arvioi, että muun muassa korkeammat korkokustannukset sekä ylimääräiset maanpuolustus- ja sosiaalimenot nostavat Suomen talouden alijäämän tänä vuonna noin 3,6 prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen.

Jaa.
Exit mobile version