Arvaatko, kuka on tämä mies, jota on kutsuttu muun muassa ”Suomen kruunaamattomaksi kuninkaaksi”?
Hän on jäänyt suomalaisille kovin tuntemattomaksi, vaikka on yksi maamme historian merkittävimmistä hahmoista.
Tämä henkilö oli Suomen ensimmäinen pääministeri, vaikka muodollinen titteli olikin senaatin talousosaston varapuheenjohtaja.
– Johtaessaan senaattia oman aikansa pääministerinä hän neuvotteli Venäjän olosuhteissa maailman moderneimman eduskuntauudistuksen, joka loi perustan naisten äänioikeudelle, kansakunnan itsenäisyyden perusteille ja tulevalle hallitusmuodolle. Hän on kiistatta ollut yksi keskeisistä kansakunnan arvojohtajista, historioitsija Raimo Savolainen sanoo.
– Suomen itsenäistymisprosessin alkuvaiheessa hän oli eittämättä hyvin keskeinen henkilö. Sanoisin, että jopa selvästi tärkeämpi kuin presidentti K.J. Ståhlberg, Helsingin yliopiston historian professori Henrik Meinander toteaa.
Suomalaisen oikeusvaltion isä
Tunnettu suomalaiskirjailija on kuvannut häntä ”sorretun kansan päämieheksi”.
Häntä pidetään suomalaisen oikeusvaltion perustajana.
– Suomen valtiohan oli valmiina, kun itsenäisyys vuonna 1917 lopulta saatiin. Ja siinä tilanteessa hänen kehittelemänsä opit olivat aivan keskeisiä, Helsingin yliopiston Euroopan historian professori Laura Kolbe kertoo.
– Hänen ajatuksensa, kirjoituksensa ja tekonsa luotsasivat oikeusvaltiota venäläistämisen ankarissa olosuhteissa. Ne toivat Suomen asian kansainväliseen tietoisuuteen ja osoittivat, että Suomi oli lailla rakennettu ja maailman vanhin oikeusvaltio, Savolainen laukoo.
Oikeusvaltio tarkoittaa, että kaikki julkinen valta toimii lainsäädännön asettamissa rajoissa, kunnioittaa demokratiaa ja perusoikeuksia sekä toimii riippumattomien tuomioistuinten valvonnassa.
Elämänfilosofiansa päähenkilömme kiteytti mottoon ”pro lege” – lain puolesta. Hänet tunnettiin taipumattomana Suomen oikeuksien puolustajana.
Nokia-konserni perustettiin hänen kotonaan
Suomen talouselämän kruununjalokivi Nokia Ab pantiin alulle hänen kotitalossaan. Hän toimi aikoinaan muun muassa Nokia-yhtiön hallituksen puheenjohtajana ja oli yhtiön toiseksi suurin osakkeenomistaja.
Aluksi puubisneksessä toiminut yhtiö laajeni myöhemmin autonrengas-, kumisaapas-, kaapeli- sekä matkapuhelin- ja televerkkoaloille.
Haussa oleva henkilö oli myös Suomen ensimmäisen yksityisen liikepankin, Yhdyspankin johtaja ja johtokunnan jäsen.
– Hän oli avainasemassa Nokian ja Nordean edeltäjien perustamisessa ja kehittämisessä. Lisäksi hänet tunnetaan Suomen ensimmäisen jäänmurtajan, satamaradan ja useiden maatalousinnovaatioiden isähahmona, Savolainen listaa.
Kyseinen henkilö oli vielä kuollessaankin Nokian hallituksen jäsen.
Suomen oikeustaistelun asianajaja
Päähenkilömme erikoisalaa ulkopolitiikassa oli suhteiden hoitaminen Venäjän kanssa. Suomen suhde Venäjään oli kaikkea varjostava tekijä, ja se askarrutti häntä alinomaa.
– Hän korosti Suomen kuuluvan länsimaiseen sivilisaatioon. Ja samalla hän alleviivasi Suomen merkitystä läntiselle valtioyhteisölle, Meinander sanoo.
Kolben mukaan hän oli aluksi lojaali suhteessa Venäjän keisariin.
– Myötäsukaisuus perustui poliittiseen realismiin. Sitten maailma muuttui ja hänestä tuli oppositiomies, joka tomerasti asettui puolustamaan Suomen perustuslakia, oikeusvaltioajattelua ja eräänlaista suomalaisuusagendaa. Hänestä tuli Suomen asianajaja.
Suomen sodan myötä vuonna 1809 Suomi oli siirtynyt autonomiseksi suuriruhtinaskunnaksi Venäjän keisarikunnan alaisuuteen.
Tämän henkilön rooli korostui professori Meinanderin mukaan erityisesti sortovuosina (1890-1908), jolloin Suomea venäläistettiin vimmatusti.
– Nämä vuodet olivat epäilemättä hänen elämänuransa kohokohta. Niiden aikana hän pisti kaikki voimavaransa likoon: lakitieteelliset argumenttinsa, poliittiset taitonsa sekä melkein kaikki rahalliset resurssinsa.
Aikansa johtava Suomi-kuvan luoja
Päähenkilöämme pidetään yhtenä merkittävimmistä Suomi-kuvan luojista. Yhden luonnehdinnan mukaan ”hän hurmasi aikoinaan koko Euroopan”.
– Hän oli oman aikansa johtava poliitikko luotsatessaan Suomen ensimmäistä poliittista hallitusta. Jos ajatellaan Suomi-kuvaa, siis Suomen brändiä maailmalla, hän kykeni sangen tehokkaasti kiteyttämään Suomi-viestiä, professori Kolbe muotoilee.
– Hänhän toimitti, kustansi ja levitti laajasti monilla kielillä teosta ”Suomi 19:llä vuosisadalla”, jossa hänen ja muiden perustuslaillisten tulkinta Suomesta valtiona valtiossa löi itsensä läpi, Meinander muistuttaa.
Joko keksit, kenestä puhutaan?
Ellet, tässä lisää vinkkejä: hänen käsialaansa on Suomen ensimmäinen kirjoitettu puolueohjelma. Kyse on liberaalisesta puolueesta, jonka perustajiin hän kuului. Myöhemmällä iällä hän vaikutti Ruotsalaisessa kansanpuolueessa.
Yhteiskunnan eri osa-alueiden moniosaaja
Päähenkilömme oli myös lahjakas ja kansainvälistä arvonantoa nauttinut tiedemies. Hän työskenteli pitkään Helsingin yliopiston valtio-oikeuden professorina. Päätettyään hakea professuuria hän oli kahdessa vuodessa kirjoittanut kaksi väitöskirjaa.
Kansanedustajaksi hänet valittiin useaan otteeseen. Kerran hän tuli valituksi koko maan ääniharavana. Eduskunnassa hän oli muun muassa perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja.
– Hän oli niin tavattoman monipuolinen: etevä tiedemies sekä määrätietoinen ja kansainvälisesti hämmästyttävän laajasti verkottunut poliitikko, Meinander tiivistää.
– Hän oli poikkeuksellisen vaikutusvaltainen ja näkyvä poliittinen vallankäyttäjä sekä perustuslaillisuuden äänitorvi. Osaaminen oli huippua. Että ei oikein kyllä vastaavaa hahmoa meiltä toista löydy, Kolbe komppaa kollegaansa.
Armoitettu verkostoituja
Käytännön poliitikkona arvuuttelemamme henkilö oli aloitteellinen ja peräänantamaton.
Hänen taktiikkansa perustui ennen muuta laajoihin verkostoihin, joiden avulla hän piti itsensä hyvin informoituna ja ajan hermolla. Hän käytti suhteitaan häikäilemättä hyväkseen tarkoitusperiensä saavuttamiseksi.
Vinkataan vielä sen verran, että hän oli liberaali ja uudistusmielinen porvari, joka vastusti voimakkaasti yhteiskunnallista vallankumousta. Hän halusi estää liian radikaalien ainesten liian suuren vaikutusvallan politiikassa.
– Hän oli sosialismin ja työväenliikkeen ehkä merkittävin vastavoima ja jarru aikansa suomalaisessa yhteiskunnassa. Saattaa hyvinkin olla, ettei näissä porukoissa skoolattu hänelle ollenkaan niin innokkaasti kuin mitä pitkän sillan eteläpuolella, Kolbe kuvailee.
Aikaansa edellä ollut Nobel-pioneeri
Elämänsä ehtoopuolella tästä laillisuusmiehestä sukeutui pasifisti ja yksi suomalaisen rauhanliikkeen isähahmoista. Tämä johti hänet mukaan kansainväliseen liikehdintään, joka mutkien kautta synnytti Nobelin rauhanpalkinnon.
Vapaa kirjoittaja ja kolumnisti Kalevi Suomela luonnehtii häntä aktiivisen rauhanpolitiikan varhaiseksi suomalaiseksi suurmieheksi.
– Hän oli internationalisti eikä nationalisti, ja siinä suhteessa selvästi omaa aikaansa edellä. Hän ymmärsi jo tuolloin ennen ensimmäistä maailmansotaa, että rauha voi säilyä vain, jos kansainvälinen yhteisö sitoutuu sellaisiin sopimuksiin ja instituutioihin kuten YK.
Tärkein tavoite jäi toteutumatta
Hän vaikutti henkilöltä, jolla tuntui vuorokaudessa olevan enemmän tunteja kuin muilla ottaen huomioon kaiken sen, mitä hän ehti tehdä.
– Hänessä ruumiillistui riittävä määrä lahjakkuutta, taloudellisia resursseja ja hyvää tuuria, professori Meinander summaa.
– Hän oli käsittämättömän laaja-alainen ja sai elämänsä aikana mitä moninaisimpia asioita aikaan. Hän oli mielipidevaikuttaja ja ennen muuta kirjallinen sanankäyttäjä sekä huippuunsa viety verkostoituja, professori Kolbe hehkuttaa.
Suurmiehemme ei ehtinyt toteuttaa lempiuudistustaan: Venäjän keisarin Suomelle hyväksymää perustuslakia. Suomen sisällissodan jälkeen Suomi kuitenkin sai perustuslain, joka olennaisilta osiltaan jatkoi sitä linjaa, jonka hän oli aikanaan luonnostellut ja pistänyt alulle.
Tammikuussa 1914 hän menehtyi.
Muistopatsaana unohdus
Hänen kohtalokseen koitui unohdus. Ruotsinkielisenä, liberaalina pasifistina hän ei enää edustanut kansallista ihannetta itsenäistyneessä Suomessa.
– Puolueisiin sitoutumattomana hänellä ei ollut luonnollista muiston vaalijaa. Niinpä hän kuoltuaan jäi muiden suomalaisten valtiomiesten varjoon, Savolainen selittää.
– Hän suhtautui varauksellisesti venäläistämistoimien vastaiseen aktiiviseen vastarintaan. Hänet myös miellettiin ruotsinmieliseksi, vaikka hän – toisin kuin esimerkiksi J.V. Snellman – puhui hyvin ja usein suomea, Meinander avaa asiaa.
Kirjallinen jäämistö yksiin kansiin
Jottei tämän monille nykyihmisille tuntemattomaksi jääneen merkkihenkilön muisto tyystin vaipuisi unholaan, polkaisi valtioneuvoston kanslia viisi vuotta sitten käyntiin suurprojektin, jonka puitteissa on tarkoitus julkaista hänen koko kirjallinen jäämistönsä digitaalisen arkiston muodossa.
Koko massiivinen noin 20 000 arkistodokumentin aineisto julkaistaan ensi vuoden aikana hankkeen omilla verkkosivuilla, ja se on vapaasti niin tutkijoiden kuin meidän muidenkin käytettävissä.
Mikäli päähenkilömme nimi ei vieläkään muistu mieleesi, pelkästään jo se perustelee valtioneuvoston kanslian jättihankkeen tarpeellisuuden. Ihminen, joka on saanut kaiken edellä kuvatun aikaan ja joka vieläkin vaikuttaa suomalaiseen yhteiskuntaan ja sen elämäntapaan, on syytä muistaa. Jotkut varmasti niin tekevätkin hänen nimeään kantavan, Helsingissä sijaitsevan vilkasliikenteisen tien ansiosta – siis Mechelininkadun.
Ja siinä se nyt tuli: kyse on valtiomies ja senaattori Leo Mechelinistä (1839-1914). Tänään 24.11. on hänen syntymäpäivänsä.
– Mechelin jätti jälkeensä elävän perinnön, joka viitoitti Suomea kohti vapaata ja demokraattista oikeusvaltiota, Raimo Savolainen kiteyttää.
